Mainos

Kohti Pää­siäis­tä

-

Vehnänjyvä nukkuu alla paksun jään.

Luojan käsky jälleen saa sen heräämään,

Rakkaus vain luo meihin elämää.

Aurinkomme, loista! Rakkaus, meihin jää!

(Virsi 941:1)


Viime sunnuntai oli Marian ilmestyspäivä, jouluajan juhliin kuuluva juhlapyhä keskellä paastonaikaa.

Tänä vuonna sen alle jäi toinen hyvin merkittävä pyhäpäivä, kärsimyksen sunnuntai, ja siirryimme ns. syvään paastonaikaan. Ensi viikko on jo hiljainen viikko, jota piinaviikoksi myös joskus kutsutaan. Harmillisen usein kuulee hiljaisesta viikosta nimitystä pääsiäisviikko, vaikka oikea pääsiäisviikko on tietenkin vasta pääsiäisen jälkeinen viikko. Ehkäpä nimitysten sekaannus johtuu osin siitäkin, kun saatamme puhua ristin pääsiäisestä ja ylösnousemuksen pääsiäisestä.

Syvä paastonaika kohdentaa meidän katsettamme ja ajatuksiamme juuri tuohon ristin pääsiäiseen, Kristuksen kärsimyksen ja kuoleman kohtaamiseen. Vaikka kärsimys ja kuolema ovat meille varsin negatiivisia asioita, pelastushistorian ja uskomme näkökulmasta Kristuksen ristinkuolema on meille todella suuri ja tärkeä tapahtuma. Siinä tapahtui meidän syntiemme sovitus, pelastus, vapautus ja armahdus meille jokaiselle. Syvä paastonaika kutsuu meitä rukoukseen ja tuon Kristuksen sovituksen osallisuuteen. Siihen liittyy toki oman puutteellisuuden suru ja jopa ahdistus, mutta myös tieto ja varmuus siitä, että kaikki se alistuu armon alle. Tuo Jumalan rakkaus täydentyi pääsiäisen ylösnousemuksessa ja niin meille lahjoitettiin myös iankaikkinen elämä, voitto kuolemasta.

Varsinkin nyt, korona-aikana, olemme joutuneet viettämään hiljaiseloa, olemme kuin nukkuvia vehnänjyviä paksun jään alla. Seurakuntien toiminta uinuu, jotta virus ei pääsisi leviämään, koko ajan kuitenkin elämä sykkii ja seurakunnan jatkuva rukous ja armon valo ylläpitävät siementä vireänä, kunnes se Luojan käskyn myötä taas herää täyteen elämään.

Kirkkovuotemme rakentuu odotukselle ja sen täyttymykselle, näin myös paastonaika valmistaa meitä pääsiäisen ylösnousemuksen iloon ja riemuun. Myös meidän uskomme ikään kuin perustuu paremman odottamiseen. Miksi emme siis luottaisi ja uskoisi siihen, että myös koronakin voitetaan. Jumala rakastaa meitä, siinä on turvamme.


Kohta kevät koittaa. Silmu tietää sen.

Nyt on aika luottaa juurten, siementen.

Hetki kun lyö, puu kukkii vihertää.

Aurinkomme, loista! Rakkaus, meihin jää!

(Virsi 941:4)


Ari Rautakoski

kirkkoherra, Keminmaan seurakunta