Kittilän Tepsan kylässä asuva, oululaisseuraa OPT-86 edustava Henri Kujala palasi Koskella Tl. pelatuista pöytätenniksen 18-vuotiaiden SM-kisoista kotiin mukanaan kaksi mitalia.
Viimeistä kauttaan juniorisarjassa pelaava Kujala voitti nelinpelin SM-kultaa yhdessä PT Espoon Lauri Hakasten kanssa sekä nappasi pronssimitalin saman ikäluokan joukkuekisasta. OPT-86:n muut jäsenet joukkuekisassa olivat Juho Åvist ja Luka Oinas.
Kaksinpelissä Kujala eteni helposti kolmella voitolla alkulohkosta 32 parhaan joukkoon, mutta tie nousi pystyyn jatkokaavion toisella kierroksella pääsystä puolivälieriin.
19-vuotias Kujala nimettiin huhtikuussa Lapin Urheilugaalassa vuoden 2021 maakunnan parhaaksi pöytätenniksen pelaajaksi.