Lapin Kansa julkaisi (23.1.) analyysin, jossa evankelisluterilaisen kirkon keskushallinnon vaaleja moitittiin sisäpiirivaaleiksi ja toivottiin kirkon liberalisoitumista entisestään. Otan kantaa vain kirkolliskokouksen vaalitapaan.
Kirkkovaltuutetut ja seurakuntaneuvostojen jäsenet valitsevat kirkolliskokousedustajat. Kuluneen vuosikymmenen aikana kirkolliskokouksessa on käsitelty useita aloitteita vaalitavan muuttamisesta. Perusteellisissa mietinnöissä, joita myös moni liberaali on ollut hyväksymässä, on todettu muutoksen hankaluus.
Valtakunnallisten vaalien järjestäminen ei ole ilmaista. Kun ihmiset muutenkin eroavat kirkosta ja verotulopohja pienenee, vaalit olisivat jälleen yksi iso kuluerä kirkolle. Mistä se olisi pois? Lastenkerhoista vai diakoniatyöstä?
Vaalien luonne muuttuisi oleellisesti, jos valitsijoita olisi tuhannen sijasta miljoonia. Valtakunnallisten vaalien käyminen vaatisi ehdokkailta vaalirahan hankkimista, johtaisi poliittisten puolueiden voimakkaampaa rooliin ja lisäisi painetta hankkia julkkisehdokkaita.
Väite siitä, että kirkko ei tarjoaisi mahdollisuutta osallistua tai nykyisen vaalitavan kannattajien leimaaminen ylimielisiksi tuntuu pahalta. Kaikki 16 vuotta täyttäneet kirkon jäsenet saavat äänestää seurakuntavaaleissa. Niissä vaikutetaan myös kirkolliskokouksen valintaan, kun valitaan asiasta päättävät kirkkovaltuutetut. Kirkkovaltuustot edustavat seurakuntalaisia, kirkolliskokous seurakuntia ja hiippakuntia.
Kirkolliskokouksesta puhuttaessa tulee muistaa myös kirkon luonne. Kirkolliskokous käsittelee toki paljon "maallisia" asioita, joita ei pidä ylihengellistää, mutta kokouksen tärkein tehtävä ei ole etsiä kulloistakin kansan enemmistön mielipidettä, vaan Jumalan johdatusta rukoillen linjata kirkon oppia, jonka perusta on Raamatussa.
Kaikkea ei voi ratkaista kansanäänestyksellä, jos kirkko aikoo pysyä kirkkona.