Kir­jas­to­jen ovet au­kea­vat asiak­kail­le

Kemin kaupunginkirjastossa on ollut viime aikoina hiljaista.
Kemin kaupunginkirjastossa on ollut viime aikoina hiljaista.
Kuva: Emma Taipale

Hallitus antoi maanantaina päätöksen, että kirjastojen uloslainaus on mahdollista vaikka heti. Kemissä ja Torniossa ei vielä ollut selvää, milloin uloslainaus on mahdollista.

– Odottelemme aluehallintoviranomaiselta vielä tarkempia ohjeita, miten kirjastojen avaaminen tapahtuu, Kemin kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Juha Taanila kertoi tiistaiaamuna.

Kesäkuun alussa kymmenen henkilön kokoontumisrajoitus muutetaan 50 henkilön rajoitukseksi.

– Jos kirjasto avautuu yleisölle tätä aiemmin, niin asiakasmääriä voi joutua rajoittamaan, Taanila kertoo.

Osa Kemin kirjaston henkilökuntaa on ollut lomautettuna.

–.Lomautuksen voi tarvittaessa keskeyttää, sillä eihän talo voi olla auki ilman työntekijöitä.

Kemin kulttuurikeskuksen pääovien edessä sijaitsevat palautuslaatikot, jotka ovat auki arkipäivisin kello 12–14. Laina-aikoja jatketaan niin kauan kuin kirjastojen sulku kestää.

Kemin kirjasto elää muutenkin muutoksen aikaa. Kemiin valitaan parhaillaan kirjastotoimenjohtajaa. Haastatteluun on kutsuttu yksi hakija. Kulttuurilautakunnan seuraava kokous on ensi viikon keskiviikkona, jonka jälkeen uuden kirjastotoimenjohtajan nimi voi olla selvillä.

-

Myös Tornion kaupunginkirjastossa odotetaan avin päätöstä, miten kirjastossa aletaan toimia. Kirjaston työntekijöille on keskeytetty palkanmaksu 13.5. saakka.

– 18.5. voimme saada jotain palveluja auki. Kesäkuun alussa kirjaston ovet voidaan aukaista hallitusti, Tornion kirjastotoimenjohtaja Ville Jylhä kertoo.

18.5. voisi uloslainaaminen voisi onnistua kirjakassi-menetelmällä. Kirjakassi-palvelussa kirjaston henkilökunta valitsee valmiiksi kassillisen aineistoa asiakkaan toivomusten ja kiinnostuksen mukaisesti.

– Kirjastossa pitää laittaa paikat kuntoon ennen kuin kirjojen palautukset alkavat 1.6. Yhtenä asiana on esimerkiksi pleksien asentaminen palvelutiskin eteen koronaviruksen tartunnan ehkäisemiseksi, Ville Jylhä sanoo.