Hotellihuone 4407:n ovi aukeaa. Jarkko Määttä astuu sisään ja huomaa sohvalla lojuvan, televisiota tuijottavan Lauri Asikaisen .
- Jaa, heti on ihan sotkuista, kun Lauri tuli tänne tänään, Määttä vilkuilee ympärilleen ja virnistää maajoukkuekaverilleen.
Olemme Vierumäen urheiluopistolla, kisakylässä, vajaan 30 kilometrin päässä Lahdesta.
Asikainen on levittänyt ison matkalaukkunsa kämpän keskeisimmälle paikalle, olohuoneen pöydän viereen. Määttä riisuu kenkänsä, istahtaa sohvalle, mutta pomppaa pian ylös. Hän nappaa ikkunan liepeillä roikkuvan mäkihyppypukunsa ja kantaa sen piiloon.
- Tätä ei saa kuvata. Ei kannata näyttää työvälineitä muiden maiden urheilijoille, Määttä hymyilee.
Täällä mäkimiesten kelpaa majoittua MM-kisojen ajan. Tilava huoneisto, keittiö, oma sauna, pyykinpesukone, kuivauskaappi...
- Ei tällaisia oloja ole missään muualla, kun reissaamme maailmalla, Asikainen ihastelee.
Hän saapui paikalle kotoaan Lahdesta torstaina, myöhemmin kuin kajaanilainen Määttä ja Vuokatissa asuva Antti Aalto . Toisen kämpän jakavat Janne Ahonen ja Ville Larinto. Hotellilla aika kuluu perinteisin keinoin: juttua jauhaen, tv-ohjelmia ja elokuvia katsellen, kirjoja lukien, älypuhelinta näppäillen.
- Ja jos tarve tulee, voin hakea meille pleikkarin kotoani, Asikainen keksii ja korjaa asentoaan sohvalla.
- Tämä alkuhässäkkä on arvokisoissa aina sellainen, että vielä ei ole ehtinyt tulla tylsää.
Kop, kop, kop! Sisään astuu Suomen päävalmentaja Andreas Mitter , joka kantaa käsissään hiihtosuksia ja -sauvoja.
- Jätkät, oletteko tsekanneet uudet hyppypukunne? Ovatko ne sopivat? hän varmistelee.
- Homma hoidossa. Hyvää lenkkiä, Asikainen vastaa.
Suomen mäkimiehet laahaavat kaukana maailman kärjestä. Näin on ollut jo pitkään. Määtän, Asikaisen ja Aallon mielestä on tärkeää, että heidän ympärillään toimivilta ihmisiltä löytyy aitoa uskoa arkitekemiseen. Ja siihen, että jonain päivänä kurjuus katoaa.
Arkiaherruksesta täytyy tykätä myös urheilijan itsensä, muuten homma ei pelitä.
- Jos joku, niin Andy (Mitter) osaa kannustaa meitä ja luoda hyvää ilmapiiriä. Hän on aika avoin persoona ja suomalaiseen perusluonteeseen verrattuna vähän puheliaampaa sorttia, Asikainen analysoi.
- Jos pelkästään lueskelisimme iltapäivälehtien kommenttiosastoja, itsetunto ei hirveästi kasvaisi. Paskaa tuli suomalaishyppääjille kuulemma myös menestysvuosina, mutta ei niin paljon kuin nyt.
Asikainen uskoo, että ennen kuin voi voittaa, pitää oppia häviämään.
- Meinaa vain naurattaa, kun emmeköhän me jo pikkuhiljaa ole oppineet sen häviämisen, hän sanoo ja repeää nauruun yhdessä Määtän ja Aallon kanssa.
Takavuosikymmenten mäkimiesten reissuista liikkuu hurjia tarinoita. Suomen nykyiset kärkihyppääjät eivät visko telkkareita parvekkeelta, eivätkä erotu persoonina. Jalkeilla on sisäsiisti sakki.
- Joo, paitsi joku meistä saattaa joskus heitellä kypärää seinään, Asikainen tarkentaa.
Ylimääräiseen hurvitteluun ei enää olisi varaakaan. Kisojen palkintorahoja on alettu jakaa entistä useammille, mikä on mahdollistanut lajiin tosissaan panostavien määrän kasvun.
Taso on koko ajan kovempi ja laajempi, Määttä tietää.
Vauhtia hyppyrin keulalla lähes sata kilometriä tunnissa. Aikaa ponnistukseen 0,2 sekuntia.
Ei kuulosta helpolta yhtälöltä. Eikä se ole sitä Asikaisenkaan mielestä. Hänen mukaansa hankalinta lajissa on hyppytekniikan säilyttäminen päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen.
- Jos kadotat sen, fiilis on vähän sama kuin unohtaisit miten pyörällä ajetaan, Asikainen tuumaa.
- Tämä on jännä juttu: kyllähän meistäkin jokainen on joskus hypännyt niin kuin mihin tällä hetkellä maajoukkueessa pyrimme.
Asikainen innostuu aiheesta.
- Silloin, kun kulkee, ihmettelee, miten olen voinut joskus hypätä huonosti. Kaikki tuntuu helpolta. Mutta, kun homma lähtee käsistä, sitä miettii, että piru vieköön, miten olen joskus hypännyt hyvin.
Määttä nyökyttelee ja korostaa kropan vireyden merkitystä.
- Hyppy vedetään pitkälti tunneaistilla, selkärangasta. Jos tunneaisti ja hermotus eivät toimi, hyppääjä ei suunnilleen tiedä, miten päin laskisi vauhtimäestä.
MM-kotikisat kolmikko näkee mahdollisuutena, ei painolastina. Menestystoiveista he eivät huutele, vaan lähtevät ammentamaan voimaa yleisömerestä.
Määttä huolehtii, miten yöt kisakylässä sujuvat.
- Aalto on niin kova kuorsaamaan, hän hekottaa.
- Sen verran olen hänen kämppiksenä ollut, että enää en lähde reissuille ilman korvatulppia.
