Eräänä päivänä säpsähdin omaa ajatustani. Ensimmäistä kertaa elämässäni koin olevani negatiivisessa mielessä "vanha".
Todellisuudessahan en sitä varmaankaan monenkaan mielestä kolmikymppisenä ole. Tämä vanhuudentunne yllätti kuitenkin minut katsellessani Syväkankaan koulun tämänhetkisen henkilökunnan tietoja.
Tunnistin nimilistasta noin puolen tusinaa henkilöä, joista iloisen pirteää Päivi-kanslistia lukuunottamatta muut olivat ala-asteen- tai lukionaikaisia opettajiani.