Mainos

Kevättä ja kesää odot­taes­sa

Kalenterissa on tälle päivälle merkitty Kukan ja Flooran nimipäivät, ja toukokuun 13. päivä on siten eräänlainen kevään airut näiden merkkipäivien myötä. Sillä siihen mennessä ovat jo monet kevään kukat puhjenneet kukkimaan ainakin Etelä-Suomessa. Täällä pohjoisessa sitä pitää aina odottaa sään lämpenemisen edetessä. Kukat ulkona luonnossa ovat kuitenkin eräs kevään ja kesän merkki, samoin muuttolinnut, joista monet ovat jo tähän mennessä saapuneet. Kevään ja kesän odotukseen sisältyy aina paljon toivoa ja iloa, monet saavat opintonsa päätökseen ja valmistautuvat elämässään eteenpäin. Tämä kulunut kevättalvi on nyt kuitenkin ollut hiukan toisenlainen, kun on eletty ja yhä eletään koronaviruksen varjossa, jonka uhka on nyt muuttanut monia tuttuja asioita ja niihin sisältyvää odotusta toisenlaiseksi. Se on koetellut ja yhä koettelee meidän kärsivällisyyttämme ja monien toiveikkuus ja odottamisen ilo on ehkä hiipunut tai hiipumassa. Monet jo odotetut asiat ja tapahtumat ovat siirtymässä myöhempään ajankohtaan tänä vuonna tai jopa ensi vuoteen 2021. Tämä saattaa herättää meissä masennusta ja toivottomuutta, kevään tulo ei ehkä olekaan niin suuri ilon aihe kuin joskus aikaisemmin. Tästä syystä ei tämä kevään tulo ei ehkä innosta samalla tavalla kuin ennen. Pitäisi silti löytää jotakin, joka toisi ja antaisi meille toivoa ja rohkeutta tänäkin keväänä ja tulevaa kesää odottaessa.

Kevään lopussa ja kesän alussa vietämme usein kirkkovuodessa helluntain aikaa, sitä odottaen ja siihen valmistautuen. Virsikirjan virressä 122, joka on helluntain virsiä, on toivoa ja rohkaisua herättävät sanat sen kaikissakin säkeistöissä, mutta itseäni ovat aina puhutelleet sen kaksi viimeisintä säkeistö 3 ja 4. Näin niissä lauletaan: ”Helluntain tuulien, sen valon liekkien taas tulla suo. Suveesi saapuvaan suo havahtua maan. Sen tuskaan vaikeaan valkeus tuo.” ja 4:s säkeistö: ”Oi kolmiyhteinen Jumala ikuinen, muuttumaton. Nyt yli maailman suo loistaa sanoman Kristuksen, voittajan. Hän toivo on.” Tässä helluntain virressä on mukana sekä pääsiäisen sanoma eli Jeesuksen voitto kuolemasta ja myös helluntain sanoma Pyhän Hengen uskoa synnyttävästä ja sitä ylläpitävästä työstä Jumalan sanan kautta. Jumala lahjoittaa sanassaan meille toivon jokaiseen vaiheeseen elämässämme ja tämä toivo on ennen kaikkea Jeesuksessa. Häneen me saamme uskoa ja turvautua, Hänessä meillä on Jumalan lupaamana tulevaisuus ja toivo.

Tässä toivossa on hyvä elää ja olla ja samalla se rohkaisee meitä elämään Jumalan apuun ja johdatukseen uskoen, silloinkin kun tulevaisuus tuntuu epävarmalta ja ehkä myös pelottavalta, kuten tänä aikana moni saattaa ehkä ajatella. Apostoli Pietarin ensimmäisessä kirjeessä on tämä rohkaiseva kehotuksen sana: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä Hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 1:7)

Mauri Laakso

vs. kappalainen

-