Kerttu Niskanen kiri viimeisellä etapilla Val di Fiemmessä Tour de Skin lopputuloksissa toiseksi ja ahdisti kiertueen voittaneen Frida Karlssonin äärimmilleen. Niskanen punnersi Alpe Cermisin loppunousussa neljänneksi. Hän nappasi kiertueen kakkossijan vain 33 sekunnin päässä ruotsalaisesta.
Karlsson uupui jyrkkään rinteeseen päättyneellä vapaan hiihtotavan kympillä 15:nneksi ja joutui maalissa lääkintähenkilökunnan hoivattavaksi. Karlsson kertoi tajuntansa hämärtyneen kilpailun lopussa.
Niskanen pudotti vahvalla loppuvedollaan Norjan Tiril Udnes Wengin kokonaiskilpailun kakkossijalta kolmanneksi.
– Meni paremmin kuin odotin. Ajattelin, että teen kaikkeni säilyttääkseni kolmossijan, joten olen todella tyytyväinen kakkossijaan, Niskanen kertoi Hiihtoliiton äänitallenteessa.
– Yritin pitää tasaista vauhtia, ja hyvä taistelu toi toisen sijan.
Niskanen aloitti ja lopetti seitsemän kilpailun urakan vauhdikkaasti. Keskimmäinen Oberstdorfin osuus ei onnistunut yhtä hienosti.
– Jos Oberstdorfissa olisi mennyt edes kohtuullisesti, olisin voinut laittaa Fridan lujille kokonaiskilpailussa, Niskanen arvioi.
– Mutta iloitaan tästä. Sain loppureissusta taas juonesta kiinni ja pääsin Tourilla ensi kertaa palkintopallille.
Niskasen päätavoite on Planican MM-kilpailuissa helmi–maaliskuun vaihteessa. Hän odottaa, että Tourin urakka vahvistaa kuntoa kevääksi.
Niskaselle Tourin menestys toi myös reippaasti palkintorahaa. Reissun kokonaissaalis oli 63 600 euroa. Kakkossijasta irtosi 60 000 Sveitsin frangia eli noin 60 600 euroa. Tourin kahdesta palkintopallipaikasta Niskaselle tilille tuli reilut 3000 euroa. Niskanen arveli kisan jälkeen, että rakenteilla oleva omakotitalo Sotkamossa syö "kassaa" reippaasti.
"Olemme oikeilla raiteilla"
Kerttu Niskasen valmentajapuoliso Juho Mikkonen seurasi Tour de Skitä hyvillä mielin loppuun asti. Kaksikon yhteistyö edistyy hienosti kohti päätavoitetta eli Planican MM-kisoja.
– Saimme varmistuksen, että olemme oikeilla raiteilla, Mikkonen tiivisti Tour de Skin sanoman.
Mikkonen iloitsi Niskasen tasaisista hiihtosuorituksista. Kokonaisuuden kohokohdaksi hän laski Val Müstairin takaa-ajon, jossa Niskanen nousi 12:nnelta tilalta toiseksi, vaikka keskittyi jo siinä vaiheessa Tourin kokonaiskilpailuun eikä yksittäisiin voittoihin.
– Se Val Müstairin hiihto oli varmasti Kertulta kauden kovin. Siinä tarvittiin moottoria ja taloudellista hiihtoa, minkä Kerttu osaa perinteisellä, Mikkonen totesi.
Ison plussan Mikkonen merkitsi myös päätösetapista Alpe Cermisin loppunousuun ja Val di Fiemmen yhteislähdöstä. Niskanen oli loppunousussa neljäs ja 15 kilometrin yhteislähdössä kolmas, vaikka hiihti taas vain kiertueen kokonaistulosta.
– Kerttu teki Fiemmen yhteislähdössä valtavan määrän töitä ja oli jopa päästä muista irti peesiradalla, Mikkonen tarkensi.
Jatko selviää lepoviikon jälkeen
Niskanen harjoitteli syksyllä pitkään suuria harjoitusmääriä. Vauhti alkoi parantua joulukuun alkupuolella, ja vire näyttää paranevan samaan tapaan kuin viime talvena ennen olympialaisia.
– Kertun kunto on mennyt alkukaudesta eteenpäin. Nyt tarkoitus on levätä ja yritetään sitten hilata kuntoa vielä paremmaksi kohti Planican MM-kisoja.
Kauden päätavoite odottaa helmi–maaliskuun vaihteessa. Välissä on SM-hiihdot, mutta Niskasen kilpailuohjelma ei ole vielä selvillä.
Tyhjin lihaksin
Naisten maajoukkueen valmennuksesta vastaava Jussi Piirainen iloitsi Niskasen kakkossijasta ja arvioi tämän parantaneen hiihtoaan jyrkimmillä nousuosuuksilla.
– Kertulta upea hiihto. Nyt jyrkätkin pätkät kulkivat luistelemalla hyvin, mikä on aiemmin ollut hänelle hieman haasteellista. Siinä on tullut selvää kehitystä, Piirainen sanoi Hiihtoliiton äänitallenteella.
– Kokonaiskilpailun kakkossija on upea saavutus.
Anne Kyllönen oli loppunousussa 28:s ja koko kiertueella 19:s.
– Oli vaikea päivä. En saanut edellisen kilpailun jälkeen energiaa imeytymään, ja lihas oli aivan tyhjä, Kyllönen kertoi äänitallenteellaan.
– Kaikkeni tein, pääsin maaliin ja Tour oli kokonaisuutena nousujohteinen. Uskon, että pystyn vielä nostamaan kuntoa seuraaviin kisoihin.
Piirainen kertoi, että sairastumisen takia kiertueen keskeyttäneiden Jasmi Joensuun ja Krista Pärmäkosken vointi on jo kohenemassa.
Norjalle värisuora
Miesten kilpailussa Johannes Hösflot Kläbo, Simen Hegstad Krüger ja Hans Christer Holund hiihtivät Norjalle kolmoisvoiton. Kläbo voitti kiertueen kuusi ensimmäistä kilpailua ja sijoittui päätösetapilla kuudenneksi.
Perttu Hyvärinen oli sunnuntaina 25:s ja lopputuloksissa 18:s. Markus Vuorela sinnitteli loppunousussa sijalle 42 ja oli lopputuloksissa 33:s.
– Alku oli vaikea, mutta nousu meni tosi hyvin, Hyvärinen arvioi päätöspäivää Ylelle.
– Oli hieno tunne, kun loppunousussa näki edellä väsyneitä selkiä ja pystyi napsimaan niitä.
Hyvärinen nousi kilpailun viimeisellä 800 metrillä kahdeksan sijaa.
Vapaan hiihtotavan kymppi oli Vuorelalle vaikea.
– En päässyt jyrkässä kuokkapätkässä mihinkään. Siinä ehti miettiä lajivalintaa. Että voisi tehdä jotain muuta, Vuorela veisteli hiihdostaan.
Kausi jatkuu Tampereen SM-hiihdoissa 20–22. tammikuuta. Maailmancupin seuraavat normaalimatkojen kilpailut piti hiihtää tammikuun lopulla Ranskan Les Roussesissa, mutta kilpailua uhkaa lumenpuute.