Kuka Suomea johtaa? Onko se Juha Sipilän (kesk.) hallitus, ammattiyhdistysliike vai kenties pääkaupunkiseudulle pesiytynyt virkamiesklikki?
Kysymys on taas ajankohtainen, kun sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps.) asettama selvitysryhmä julkisti raporttinsa. Siinä esitetään Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean päätoimipaikan säilyttämistä Helsingissä.
Fimeaa on yritetty siirtää Kuopioon jo vuodesta 2008, jolloin Matti Vanhasen (kesk.) toisen hallituksen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) päätti siirrosta alueellistamisen nimissä. Seitsemän vuoden jälkeen siirto on yhä pahasti vaiheessa ja nyt näyttää siltä, että se peruuntuu kokonaan.
Jarrutustyössä ovat kunnostautuneet erityisesti pääkaupunkilaiset virkamiehet ja lobbarit, joiden mielestä savolaisuus tuhoaisi Fimean kilpailukyvyn, laadun ja osaamisen. Virkakunta ei ole edes yrittänyt panna täytäntöön demokraattisesti valittujen, poliittisten päättäjien selkeää päätöstä.
Tässä ei ole sinänsä mitään uutta.
Alueellistaminen eli valtion työpaikkojen siirtäminen pääkaupungista maakuntaan käynnistyi 2000-luvun alussa Paavo Lipposen (sd.) toisen hallituksen aloitteesta. Tavoitteena oli 4 000–8 000 valtion työpaikan hajasijoittaminen maakuntiin 2015 mennessä. Sen oli määrä pehmittää valtion tuottavuusohjelman maakunnille aiheuttamia iskuja.
Toisin kävi. Pelkästään Lapista on kadonnut sittemmin – digiajasta huolimatta – pari tuhatta valtion työpaikkaa. Tilalle on saatu noin 400, joista valtaosa tuli Haltikin, entisen Poliisin tietohallintokeskuksen mukana Rovaniemelle 2008. Samaan aikaan pääkaupunkiseudulle on syntynyt ainakin 6 000 uutta, verovaroin kustannettavaa valtion työpaikkaa entisten, noin 100 000:n lisäksi.
Vanhan, helsinkiläisen sanonnan mukaan pääkaupunkilaiset elättävät muuta Suomea. Asia näyttäisi olevan päinvastoin.
Mäntylä on luvannut Fimea-päätöksiä lähiviikkoina. Hän ei ole vielä kertonut kantaansa asiaan, mutta Helsingissä riemuitaan jo savolaisten tappiosta. Fimean siirron peruminen ei olisi vain kalakukonsyöjien, vaan koko pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Suomen ja demokratian tappio. Ministeri voi halutessaan yhä torjua tämän ja todistaa käytännössä, että valta on yhä sillä, kenelle se kuuluu.
Haltik on malliesimerkki siitä, että valtion virastoja ja laitoksia voidaan sijoittaa maakuntaan kilpailukykyä, laatua ja osaamista vaarantamatta.