Lokakuun 30. päivä. Näyttelijät Satu Tala, Tatja Hirvenmäki ja Anni-Maija Koskinen esittelevät yhteistä pukuhuonettaan Kemin Pirtissä viltteihin kääriytyneinä. Mittari näyttää 16:ta astetta. Lisälämmittimiä on anottu.
Kemin kaupunginteatteri toimi vuoteen 1980 Pirtissä, joten siellä sentään on pieniä pukuhuoneita.
– Tuppuraisen Kimmo kertoi, että aikoinaan tämän jakoi seitsemän miestä, Tala huomauttaa.
Kolmikko nousee Pirtin lavalle Myydään 3 H + K -näytelmässä, joka sai ensi-iltansa viime perjantaina. Sen lavasteet on rakennettu kosteusvaurioisissa teatteritiloissa kulttuurikeskuksessa.
– Ne piti suunnitella koottaviksi pienistä palasista. Portaikko on ahdas, osat voivat olla korkeintaan reilun metrin levyisiä, kertoo lavastaja Kaisa Niva.
Päänvaivaa Nivalle ja valomestari Mikko Karhulle on aiheuttanut sekin, ettei suojellun talon seiniin saa kiinnittää mitään. Saliin on rakennettu valoille telineitä ja kolmet kiskot.
– Iso osa lampuista on ledejä, muuten tehot eivät riittäisi, Karhu sanoo. Kaikissa evakkotiloissa on sähkön kanssa sama pulma.
Desinfiointipiste. Teatterilaisten puheissa sana pulpahtelee taajaan. Sen kautta kulkee kulttuurikeskuksesta tuotava tavara.
– Desinfiointipiste on lähellä ovea. Puhdistuksen jälkeen kaikki viedään heti ulos, selvittää näyttämömestari Jukka Kekäläinen.
Kuulostaa avaruusasemalta. Lauseissa vilahtelevat myös tekstiilipesut (vähintään 60 asteessa), paineilmakäsittely, plasmaionisointi ja desinfiointikontit. Mikko Karhu tietää, että otsonointi sen sijaan voisi räjähdysmäisesti lisätä joitakin sienikasvustoja.
– Tavaraa on jouduttu myös heittämään pois. Tuomme vain sen, mitä kulloinkin tarvitaan, Kekäläinen painottaa.
Henkilökunnasta osa pakeni talosta kuin uppoavasta laivasta.
– Minulla on vielä omaa tavaraa kulttuurikeskuksessa. En ole käynyt siellä nyt, todennäköisesti heitän kaiken roskiin, arvelee Tatja Hirvenmäki.
Lokakuun 31. päivä. Teatterinjohtaja Sarianne Paasonen puikkelehtii teatterin autioituneilla käytävillä. Kuuluisa desinfiointipiste on sijoitettu lavastamoon ja näyttää yllättävän arkiselta ja vaatimattomalta. Pöydälle on koottu hengitys- ja muita suojaimia sekä puhdistusaineita ja -välineitä. Paasonenkin on astmatutkimuksissa, kauaa hän ei voi tiloissa viivähtää.
– Lavastamon väellä on ollut vähiten oireita. He voivat työskennellä täällä edelleen.
Tehoste-, valo- ja äänitekniikan tila pääkatsomon katonrajassa on yhä osin käyttökelpoinen, koska siellä on hyvä ilmanvaihto. Suuri sali sen sijaan näyttää surulliselta.
– Kun osoittautui, että alapohja on mätä, asia oli sillä selvä. Muutaman vuoden takaisen tulipalon jälkeen hankimme muun muassa kalliin uuden esiripun, jota tuskin voi enää käyttää.
Paasosen on pakko käydä välillä hakemassa kulttuurikeskuksesta papereita ja kirjoja. Teatterin toimisto on muuttanut Tullimakasiiniin sisäsatamaan. Johtajan huone on niin pieni, ettei sinne mahdu edes kirjahyllyä.
– Mutta ikkunasta näkyy teatterin seuraava iso näyttämö, hän jaksaa vitsailla.
Meripuiston ulkolavalla ainakin ilmanvaihto toimisi erinomaisesti.
Tullimakasiinissa majailevat nyt myös lipunmyynti ja puvustus. Neliöt ovat rajalliset kaikilla.
– Kankaat ja pukuvarastot piti jättää. Yksi saumuri on voitu tuoda, mutta muita teollisuuskoneita ei. Kulttuurikeskukseen jäivät muun muassa suutarinkoneet sekä värjäys- ja patinointitilat, kertovat puvustonhoitaja Elli Lääkkö ja ompelija Marketta Salmela.
– Sopii täällä sentään ompelemaan ja leikkaamaan. On ollut pakko hankkia kaksi tavallista ompelukonetta sekä kotitalouksille tarkoitettu pesutorni.
Lippukassanhoitaja Merja Pennanen ja teatterisihteeri Ismo Perkkiö hämmästelevät kaupunkilaisten paikallistuntemuksen puutetta: moni ei tunne vanhoja talonnimiä Kemin Pirtti ja Tullimakasiini. Uusien toimipisteiden sijaintia joudutaan selittämään.
Järjestäjä–kuiskaaja Aleksi Lindevallia seuraamalla ne tulisivat hetkessä tutuiksi.
– Työ on juoksemista kulttuurikeskuksen, Pirtin ja Tullimakasiinin välillä. Minä olen se, jolle soitetaan, että tuopa tämä ja hae se.
Säntäilykohteita on käytännössä enemmän kuin kolme. Tähtihetkiä-esitys pyörii Lyhty-ravintolassa ja Improklubi rautatieaseman Hertta-kahvilassa.
Paasonen on yhä pyörryksissä siitä, miten nopeasti henkilökunta sai kaaoksen taltutettua: kaikki tietävät, mitä tekevät ja missä.
– Nyt on seesteinen hetki verrattuna alkusyksyyn. Ei tarvitse joka päivä tehdä ylitöitä. Budjetointi on hankalaa. Hankimme, mitä on pakko.
Iso mullistus ja revohka on edessä ensi vuonna, jos ja kun teatteri löytää vakituisen evakkotalon lähivuosiksi. Sitten näyttelijätkin pääsevät työpaikallaan suihkuun. Tällä hetkellä kunnon pesumahdollisuutta ei ole yhdessäkään evakkotilassa.
Velka-näytelmän lavasteita rakennetaan parhaillaan Tullimakasiinissa. Näyttelijöille ei ole siellä minkäänlaisia takahuonetiloja eikä yleisölle väliaikatarjoilua.
– Termarikahvit ehkä saamme.
