Tyhjät liiketilat Kemijärvellä kiinnittävät yhdysvaltalaisen kuvanveistäjä Marquerite Elliotin huomion syyskuun ensimmäisinä päivinä, kun hän saapui aamujunalla kaupunkiin.
– On surullista nähdä näitä tiloja, sillä tiedän, että niiden ylläpitäminen on kallista.
Pienessä pohjoiskalifornialaisessa kaupungissa lähellä San Franciscoa asuva ja työskentelevä taiteilija on ensimmäistä kertaa Skandinaviassa ja Suomessa.
– Kaupungissani noin 6 000 ihmistä, joten se on vain hieman pienempi kuin Kemijärvi, mutta pinta-alaltaan suppeampi ja tiiviimmin rakennettu.
Matkoja eri puolille maailmaa Elliotilla on takanaan satoja, sillä hän on aktiivinen naisten oikeuksien puolustaja, taiteilija, galleristi ja kirjailija, joka harrastaa matkustamisen lisäksi vaeltamista, hiihtämistä ja sukellusta.
– Osa inspiraatiostani tulee Aasiasta, osa Euroopasta. Pyrin tarkkailemaan ympäristöäni missä olenkin.
Konepaja taidekäyttöön
Lappiin Elliot matkusti saatuaan kutsun Kemijärven kuvanveisto- ja kulttuurisäätiöltä, joka pyörittää keskustassa sijaitsevan vanhan meijerin tiloissa toimivaa Taiteilijaresidenssiä.
– Täällä saan aikaa itselleni ja pystyn keskittymään pelkästään tekemiseen, hän selvittää.
Residenssin työskentelytilat ovat hyvät, mutta metallin työstämiseen tarvittavia koneita niissä ei ole, joten kemijärveläinen yrittäjä Tauno Pyykkönen tarjosi konepajansa taiteilijan käyttöön.
– Valmistamme siirtopuhaltimia ja muita laitteita maatalouteen, Pyykkönen kertoo.
Yritys on toiminut entisissä Torstain hallitiloissa kymmenkunta vuotta, ja saman katon alla on hitsejä, sorveja, nostureita ja erilaisia metallin työstämiseen käytettäviä koneita.
– Olen oppinut täällä Taunon työntekijöiltä paljon, Elliot kiittelee ja ihastelee valmisteilla olevien puhaltimien pyöreää muotoa.
Siipien istuttaminen laikkaan hitsaamalla vaatii vakaata kättä ja tarkkaa silmää, jotta pyöriminen on tasaista.
– Tunnen, että täällä luovuuteni lisääntyy, sillä työntekijät tekevät käytännöllisiä laitteita eri yrityksiin.
Narut ja vaijerit
Elliotin putkista leikkaama ja hitsaamalla kasaama masto hymyilyttää Pyykköstä. Teoksen lopullista muotoa taiteilija ei vielä tiedä. Kerroksittain rakentunut torni on hänen mukaansa hyvin feministinen ja lähettää varoituksia muun muassa maailmanlaajuisesta lämpenemisestä.
– Käytän töissäni paljon naruja ja vaijereita, sillä ne johtavat ulos teoksen sisällä syntyneet energiavirrat, Elliot selvittää.
Yleisön vastaanottimet ovat joskus hyvin maskuliinisia ja käytännöllisiä, jolloin kippuraisia metallisuiroja pitkin ilmaan karkaavia signaaleja tämän joukon on mahdoton tavoittaa.
– Parikymmentä vuotta sitten näin naisen hitsaamassa ja ymmärsin, että metalli taipuu hänenkin käsissään muotoutuakseen uudelleen, Elliot kertoo.
Polttoleikkaus vaati harjoittelua, mutta hän tutustui lyhyessä ajassa isänsä tallissa oleviin koneisiin ja laitteisiin sellaisella intensiteetillä, että loppua ei meinannut tulla lainkaan.
– Haksahdin työkaluihin, ja olen edelleen sitä, sillä ne muodostavat aivan oman maailmansa.
Naisten tekemästä taiteesta maksetaan vähemmän
Elliot huomasi yhteiskunnan jaon maskuliiniseen ja feminiiniseen hyvin nuorena. Naistaiteilijoilla ei ollut vielä 1970-luvun Yhdysvalloissa mahdollisuuksia hankkia elantoaan tekemällä taidetta. Lähes kaikki nimekkäät taiteilijat olivat miehiä, joilla riitti tukijoita, olkaan taputtajia ja töillä ostajia.
Tilanne on parantunut, mutta ympäristöteemojen lisäksi hän haluaa pitää yllä keskustelua naisten asioista.
– Naisten oikeudet ovat tärkeitä ja ne on pidettävä esillä, sillä meillä on oltava esimerkiksi aborttioikeus, hän listaa.
Keskustelu naisten oikeudesta omaan ruumiiseensa nousee esille aina aika ajoin eri puolilla maailmaa, ja abortin vastustajia pulpahtelee pintaan niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.
– Taiteilijoina naiset olivat vielä jonkin aikaa sitten näkymättömiä, emmekä saaneet työtilaisuuksia.
Elliotin mukaan noin viisi prosenttia Yhdysvalloissa museoihin hankituista töistä on naistaiteilijoiden tekemiä. Tilanne pysyy samana tulevaisuudessakin, jos naisille maksetaan aina vähemmän kuin miehille.
Elliot tuntee olevansa etuoikeutettu, sillä hänen teoksensa on muun muassa New Yorkin Museum of Modern Artin kokoelmissa.
– Taiteilijoilla on oltava useita erilaisia rooleja, koska moni työskentelee freelancerina eli työllistää itse itsensä. Tekemisen lisäksi pitää osata markkinoida, mainostaa, pitää yllä suhteita, osallistua näyttelyihin, hankkia rahoitusta ja suojella teoksiaan esimerkiksi kopionnilta.
Markkinointi on Elliotille tuttua, sillä hän on pitänyt galleriaa ja hänen yrityksensä kuvasi useiden vuosien ajan taiteilijoille promovideoita.
– Nyt olen jättänyt videot, mutta teen sen sijaan taidematkoja ryhmille Kaliforniassa.
Ohjelma suunnitellaan tilaajan kanssa, ja siihen sisältyy vierailuja taiteilijoiden luona tutustumassa heihin, heidän työskentelyynsä ja töihinsä.
Looking for crazytown
Toistaiseksi keskeneräinen ja nimeämätön masto siirtyy valmistuttuaan Kemijärven kuvanveisto- ja kulttuurisäätiön tiloihin, ja pääsee oikeuksiinsa seuraavassa näyttelyssä.
Teoksen prototyyppinä toimii pöydällä oleva pieni Looking for crazy town -teos, jonka jalka on puusta ja sykkyrällä olevat energiset johtimet metallia.
– Näissä toistuu dikotomia eli kahtiajako, sillä toinen voima pyrkii pitämään kaiken sisällään ja toinen päästämään sen ulos.
Energia on freneettistä, raivokasta ja pursuavaa, jota se parhaimmillaan tai pahimmillaan on naisen tuottamana.
– Täällä residenssissä voin tehdä mitä haluan, sillä kotona teen paljon tilaustöitä.
Säätiön asiamies Urpo K. Kärri on tyytyväinen Elliotin työhön, sillä säätiön kokoelma laajenee ja monipuolistuu.
– Syyskuun jälkeen talossa hiljenee, mutta joitakin varauksia on ensi vuodelle, hän kertoo.
Elliot jatkaa matkaansa Pohjois-Norjaan koukatakseen sieltä Pietariin.
– Servas-järjestö tekee töitä rauhan eteen, joten tapaan Pietarissa paikallisia taiteilijoita.
Matka on Marquerite Elliotin ensimmäinen Venäjälle, eikä hän halua vahvistaa ennakkoluulojaan vaan kohdata ihmiset ihmisinä taiteen kautta.