Corpsessedin kitaristi Matti Mäkelä ja rumpali Jussi-Pekka Manner vastaavat UR:n kysymyksiin sähköpostitse. Molemmat hoitavat bändissä myös taustalauluja ja vastaavat muun bändin ohella niin sanoituksista kuin sävellyksistäkin.
Corpsessedin musiikkia on kuvailtu limaiseksi death metalliksi. Mitä se tarkoittaa?
Matti: Corpsessedin musiikki kumpuaa jostain 1990-luvun alkupuolen mädänkatkuisesta (ja miksei siis limaisesta) death metallista. Tämä viittaa musiikin soundimaailmaan, joka on tarkoituksellisesti likaisen, raskaan ja synkän kuuloista. Siinä yhdistyvät alavireiset särötetyt kitarat, tumma ja visvainen bassosoundi, voimakkaat rummut sekä raastavat vokaalit, jotka kumpuavat jostain tuonpuoleisesta.
Kotimainen metallimusiikki oli pitkään nosteessa Suomessa, mutta viime vuosina listojen kärjissä on nähty yhä enemmän kotimaisia pop- ja rap-artisteja. Minkälaisena näette edustamanne death metallin suosion Suomessa?
Matti: Luulen, että noin vajaa kymmenen vuotta sitten koetun metallibuumin aallonharjat on jo nähty, ja tämä musiikki on vetäytynyt sinne, minne omasta mielestämme se oikeastaan kuuluukin. Eli undergroundiin ja marginaaliin. En usko, että kukaan lähtee soittamaan tämän tyylin musiikkia julkisuus tai rahankuvat silmissään, vaan omasta kiinnostuksesta itse musiikkiin. Oma tavoitteemme on tuottaa musiikkia, jota itse haluaa kuulla, ja soittaa hyviä keikkoja.
Teillä on ollut vientiä myös Euroopassa. Missäpäin? Eroavatko ulkomaiset fanit jotenkin kotimaisista?
Jussi: Olemme tehneet kaksi kiertuetta Euroopassa: ensimmäisen loppuvuodesta 2015 Cruciamentumin (UK) kanssa ja toisen viime kesänä Undergangin (Tanska). Näiden lisäksi olemme esiintyneet muutamilla alan festareilla ympäri Eurooppaa. Euroopan maista eniten keikkoja on varmaankin ollut Saksassa, mutta olemme soittaneet myös Hollannissa, Belgiassa, Iso-Britanniassa, Tsekissä, Puolassa ja Tanskassa.
Ulkomailla, varsinkin festarikeikoilla, on ollut enemmän yleisöä kuin Suomessa. Ulkomainen yleisö on yleisesti ottaen enemmän mukana ja eläytyy keikkoihin. Suomessa pönöttäminen on yleisempää. Tosin poikkeuksiakin on.
Suomessa keikoilla on yleensä ollut ihan hyvin porukkaa, mutta joskus maksaneita asiakkaita on kolmen bändin iltamassa ollut alle 20. Yleisön vähyys ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, etteikö yleisö olisi hyvin mukana. Ehkä ikimuistoisin Suomen keikka on Pieksämäeltä, jossa porukkaa oli melko vähän, mutta meno oli sitäkin kovempaa. Keikkapaikan lattiasta lähti laminaatit irti, vahvistimet ja monitorit olivat lähteä riehuvan yleisön mukaan ja meno oli muutenkin aikalailla raivokasta.
Musiikkinne on kuvailtu tasapainottelevan okkultismilla ja kuolemalla. Mikä näissä teemoissa kiinnostaa?
Matti: Meidän lyriikat eivät ole pelkkää kuolemalla mässäilyä tai perinteistä stereotypiaa verestä ja suolenpätkistä. Ne ovat synkeämpiä tarinoita elämän raadollisuudesta, yliluonnollisesta tai silkasta fantasiasta ja eskapismista, mutta myös metaforiin verhottuja omia henkilökohtaisia kokemuksia sekä omaan psyykeeseen uppoutumista.
Okkultismi on kiinnostanut minua lapsesta asti, oli kyse sitten fiktiivisistä ja yliluonnollisista tarinoista aina oman mielen ja tahdonvoiman kehittämiseen. En näe okkultismia synkkänä aiheena, vaan metafyysisenä tiedon ja kokemuksien janona.
Esiinnytte Rovaniemellä Rollo death fest -tapahtumassa. Onko kaupunki teille ennestään tuttu ja mitä tulevalta keikalta on lupa odottaa?
Jussi: Kaupunki ei ole kovin tuttu, muutamaa pistäytymistä lukuun ottamatta. Luvassa on sekä uutta että vanhaa materiaalia ja tietenkin raivokas esiintyminen. Olemme useasti kuulleet sanottavan, että bändimme toimii livenä paremmin kuin levyltä. Keikoilla saakin toki kokonaisvaltaisemman kuvan siitä, mistä tässä bändissä todella on kyse.