Poikavauva parkaisi elämän merkiksi 11. syyskuuta 1959.
Uusi tulokas pysyi Oulussa, mutta osoite vaihtui tiuhaan. Synnytyslaitokselta ensikotiin, ensikodista lastenkotiin.
Pojan nimeksi annettiin Juha. Oli aika lähteä pois Oulusta, tuolloin Kuivaniemen kunnan alueella sijainneelle Oijärven kylälle. Sijaisperheeseen, jossa puolitoistavuotias Juha saisi viettää lapsuutensa.
Vuodet vierivät. Poika kasvoi ja sai pieneltä kylältä kavereita.
Lapset olivat uteliaita.