Arktiset maahanmuuttajat -yhdistys valitsee vuosittain Vuoden maahanmuuttajan. Palkinnon saivat Firuza Miller-Tissari sekä Omar Shariif Hassan , joka asuu Kemissä.
Lähihoitajaksi opiskeleva Hassan tuli Suomeen turvapaikanhakijaksi Somaliasta vuonna 2010.
–Oli 18-vuotias ja tulin Suomeen yksin.
Vieraassa ympäristössä eläminen ja vieraalla kielellä kommunikoiminen oli alussa raskasta. Outoa oli myös kylmyys: Hassan saapui Kemiin keskelle talvipakkasia.
–En tiennyt, kuinka pakkasia varten pitää pukeutua. Saatoin lähteä sisävaatteissa ulos ja olla ihan jäässä. Sosiaalityöntekijän piti kertoa, kuinka pukeutua, Hassan muistelee.
Hassanin suomen kielen taito alkoi kehittyä työpaikan saamisen myötä. Hän työskenteli 2,5 vuotta Kemin vastaanottokeskuksessa, jossa työkaverit olivat pääasiassa suomenkielisiä.
Työelämässä tarvitaan suomen kielen osaamista, mutta samalla kielitaito myös kehittyy, kun kieltä käyttää koko ajan.
–Muille maahanmuuttajille lähettäisin sellaisia terveisiä, että opiskelkaa kieltä ja puhukaa suomea mahdollisimman paljon. Minulla on suomalaisia ystäviä, joiden kanssa tulee keskusteltua paljon.
Opintojensa ohella Omar Hassan tekee myös vapaaehtoistöitä muun muassa turvapaikanhakijoiden kanssa.
–Kerron heille turvapaikkaprosessista. Muistutan esimerkiksi käyttäytymisestä: maksa laskut, pysy kaidalla tiellä, äläkä seurustele nuorten tyttöjen kanssa, Hassan kertoo esimerkkejä.
Hän käy myös kouluissa kertomassa maahanmuutosta: mitä tarkoittaa maahanmuuttaja, mitä turvapaikanhakija tai oleskelulupa.
–Suomalaiset ovat ujoja, mutta monet ovat kuitenkin kiinnostuneet muista kulttuureista.
Omar Hassan kertoo
Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Vaikka Suomi on Hassanille rakas maa, haaveilee hän vielä palaavansa takaisin Somaliaan. Sitten kun maassa on rauha.
Tuliaisiksi hän veisi ainakin suomalaisen käsityksen tasa-arvoisesta yhteiskunnasta.
–Olen syntynyt 11-lapsiseen perheeseen pakolaisleirille Mogadishuun. Siellä ei ollut tasa-arvoisesta yhteiskunnasta tietoakaan, ja miehet ja naiset olivat epätasa-arvoisia. Haluaisin päästä kehittämään Somaliasta tasa-arvoista maata. Kukaan ei uskalla puhua tasa-arvoisuudesta Somaliassa. Jos puhut sellaisesta, sinut tapetaan heti, Hassan toteaa.
Politiikka kiinnostaa Hassania. Hän kuuluu sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, on Kemin varavaltuutettu ja kulttuurilautakunnan jäsen.
–Kemin kehittäminen kiinnostaa nyt, mutta pitkällä tähtäimellä haluaisin olla mukana Somalian politiikassa, hän haaveilee.