Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi...
Kymmenkunta yläkouluikäistä tyttöä punnertaa ringissä Monden salissa. Valmentaja Laura Junttila pitää yllä tiukkaa tahtia.
Osa ei pysy vauhdissa. Heidän pitää jatkaa, kun muut ovat lopettaneet.
Lihaksikkaat pohkeet, reidet ja käsivarret tekevät töitä. Hiki virtaa.
Pian tytöt venyvät spagatteihin ja taipuvat siltoihin. Osa heittää voltteja ilman vauhtia.
Liikkeet näyttävät kevyiltä ja hallituilta, venytykset vaivattomilta.
Tytöt ovat rovaniemeläisen cheerleading-seuran Arctic Cheer All-Starin sm-kisajoukkue Ice Illusion.
Rovaniemeläiset eivät tanssi minihameissa pom pomit käsissään RoPSin tai RoKin peleissä. Usein kilpalaji kuitenkin sekoitetaan jalkapallo- ja jääkiekko-otteluissa viuhkojen kanssa heiluviin kannustustanssijoihin.
Eihän tuo ole oikeaa urheilua, lajia tuntemattomat sanovat. Kommentoivat ilkeästi ja pilkkaavat, monesti nimettöminä netissä.
15-vuotiaalla Inka Vierelällä on vastaus valmiina: Tulkaa itse kokeilemaan.
Ulkopuoliset näkevät kisoissa meikatut, tällätyt tytöt, mutta treeneihin tullaan tavallisissa urheilukamppeissa monesti tukka pystyssä.
Cheerleading-seurat voivat tehdä yhteistyötä muiden urheilujoukkueiden kanssa, mutta toisten kannustaminen ei ole pääasia.
"Meillä tavoitteena on tehdä omaa lajia", valmentaja Laura Junttila toteaa.
On maa- ja ilma-akrobatiaa, nostoja, heittoja, pyramideja, hyppyjä ja tansseja. Kisoissa ohjelmaan kuuluvat myös kannustushuudot.
"Cheerleading on aivan oikeaa ja tavoitteellista urheilua."
Kolme joukkuekaveria tarttuu Saana Toivolan nilkkaan ja nostaa hänet korkealle ilmaan.
Kädet antavat vauhtia. Toivola lennähtää ylöspäin. Hän pyörii väkkäränä ilmassa ja tippuu hurjaa vauhtia kohti maata.
Kädet ovat vastassa ja Toivola laskeutuu pehmeästi selälleen joukkuekavereiden käsivarsien varaan.
Aina kaikki ei mene niin kuin pitäisi. Välillä ilmaan kohoava tyttö tipahtaa ennen aikojaan.
Silloinkin joukkuekaverit ovat vastassa ja pehmittävät laskua. Muutaman kerran koko sakki kaatuu yhdeksi kasaksi maahan.
"Sattuiko?" kysyy Junttila.
Tällä kertaa kenellekään ei satu, ainakaan pahasti. Välillä kuitenkin satuu. Junttilalta on muun muassa murtunut käsi.
Rohkeutta pitää olla.
Rovaniemeläiset ovat kaukana amerikkalaisten elokuvien langanlaihoista, tällätyistä ja ilkeistä cheerleadereista.
Junttilaa vertaus naurattaa. Jos porukka muistuttaisi jenkkileffojen tyttöjä, olisi jotakin mennyt pahasti pieleen.
Cheerleading on joukkuelaji, jossa ei auta sooloilla tai olla ilkeä, valmentaja painottaa. Ryhmätyötaidot ovat tärkeitä, sillä lajissa pitää ottaa fyysistä kontaktia, oppia lukemaan toista ja kasvattaa pelisilmää.
Juuri kaverisuhteet innostavat Saana Toivolaa, 15, ja Inka Vierelää lajin harrastamiseen.
"Kaikki rohkaisevat ja kunnioittavat toisiaan. Tämä on vähän kuin toinen perhe. Saa uusia kavereita", Vierelä kuvaa.
"On kivaa, kun saa olla kavereiden kanssa. Tykkään siitä, että tämä on joukkuelaji", Toivola sanoo.
Myös jatkuva uuden oppiminen motivoi, he lisäävät. Junttila kertoo, että lajin kotimaasta Yhdysvalloista tulee koko ajan uusia temppuja.
"Lajissa kehittyy koko ajan. Vaikka osaisi jo paljon, aina on jotakin kehittymisenvaraa", sanoo Nelli Karanta , 13.
Monet kuvittelevat, että lajia ei voi aloittaa, jos ei ole hoikka tai tietyn näköinen. Luulo on väärä.
"Tarvitsemme eri kokoisia ja näköisiä ihmisiä joukkueeseen. Esimerkiksi nostoissa tarvitaan sekä isompia ja vahvempia nostajia että pienempiä ja kevyempiä nostettavia", Junttila sanoo.
Anni Hellén, 11, ja Inka Sirviö , 10, katselevat ihailevasti kisaryhmän temppuja. Mini-ikäiset eivät vielä saa tehdä heittoja itse, mutta nostoja hekin ovat päässeet kokeilemaan.
Hellénillä tosin on kisaryhmässä kavereita, jotka ovat joskus heittäneet häntä. Juuri heittokokemukset innostivat hänet lajin pariin.
"Olen pienestä asti tehnyt temppuja kuten kärrynpyöriä. Tykkään stunteista", Hellén kuvaa.
Sirviö tutustui cheerleadingiin, sillä isosisko harrastaa sitä.
"Se on hauskaa ja jännää. Stuntit ovat hauskoja. Tykkään myös akrosta paljon."
Stuntit tarkoittavat heittoja ja nostoja, akro muun muassa kuperkeikkoja, käsilläseisontaa ja voltteja. Temppuja on miniharrastajien mukaan laaja valikoima.
Parisenkymmentä miniä eli 9–11-vuotiasta harrastajaa heittää kärrynpyöriä kisaryhmän takana Monden salissa. Sopu sijaa antaa.
2000-luvun alussa perustetussa Arctic Cheer All-Starissa on vajaat sata jäsentä. Uusia harrastajia tulee mukaan erityisesti syksyisin ja vuoden vaihteessa, mutta samalla vanhoja jää pois. Porukka on kasvanut jonkin verran kolmen vuoden takaisesta.
Tällä kertaa salissa näkyy vain tyttöjä, mutta seurassa on myös poikia.
"Olisi rikkaus, jos saisimme enemmän poikia lajin pariin. Tytöillä ja pojilla on erilaisia vahvuuksia. Pojilla voi olla vaikka enemmän voimaa nostoja varten, kun taas tytöt saattavat olla venyvämpiä", Junttila sanoo.
"Toivon, että pojat hoksaisivat, että laji on fyysisesti rankkaa, eikä mitään takapuolen keikutusta."
Rovaniemeläiset eivät ole loistaneet kilpailuissa. Aivan viimeisiksi he eivät ole jääneet, mutta loppupäähän kuitenkin.
Treenaamista on Junttilan mukaan häirinnyt muun muassa se, että harjoituspaikat ovat olleet hakusassa.
Tilat löytyivät Mondelta, mutta ne käyvät välillä ahtaiksi. Viime kaudella salissa treenasi toisinaan kolmekin joukkuetta yhtä aikaa.
"Vilinää ja vilskettä on paljon. Saa pitää huolen, että joukkue jaksaa keskittyä."
Sm-joukkue on myös kärsinyt jäsenkadosta. Jäseniä on nyt 16, joista 14 kilpailee. Kisasääntöjen mukaan joukkueessa pitää olla vähintään 12 ja enintään 25 henkilöä.
Etelä-Suomen isoissa kaupungeissa kisajoukkueeseen vapautuvalle paikalle voi Junttilan mukaan olla viisikin halukasta tulijaa, mutta Rovaniemellä tilanne on toinen. Jos yksi lopettaa, tilalle ei välttämättä löydy ketään.
"Isoilla seuroilla on täydet joukkueet. Meidän pitää miettiä, miten saa yhtä näyttävän esityksen, vaikka ihmisiä on vähemmän. Sitä voi kompensoida vaikka koreografioilla."
Kiinnostuitko lajista?
Arctic Cheer All-Starissa treenaa viisi joukkuetta.
Nuorimmat ovat alle kouluikäisiä. Heidän harjoituksensa sujuvat leikin kautta, eivätkä aivan pienimmät heittele toisiaan.
Seniorijoukkue on tarkoitettu yli 15-vuotiaille, eikä siinä ole yläikärajaa.
Sm-kisajoukkuetta lukuunottamatta kaikkiin joukkueisiin pääsee kuka tahansa heti mukaan.
Kisajoukkueeseen pääsy vaatii aiempaa urheilutaustaa. Kokemusta cheerledingista ei ole pakko olla, mutta esimerkiksi voimistelu- tai akrobatiataustasta on hyötyä.
Osoitteesta www.arcticcheer.fi löytyy lisätietoja, yhteydenottolomake ja yhteystietoja.
Kolme rovaniemeläistä cheerleaderia tähdittää kanadalaisohjaajan Christy Garlandin tuoretta Cheer Up -dokumenttia. Dokumentissa nähdään valmentaja Miia Norvapalo sekä harrastajat Patricia Fisk ja Aino Selin .
Dokumentti esitettiin syyskuussa Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla.
Elokuva vie katsojan keskelle jatkuvasti kisoissa häviävän cheerleading-joukkueen teinielämää. He yrittävät parantaa suoritustaan ja näyttää täydellisiltä, vaikka oikeastaan elämä on kamalaa.
Itsensä, paikkansa maailmassa ja perheen merkityksen löytäminen on kolmikolle paljon tärkeämpää kuin palkinnot.
Norvapalo, Suomen surkeimman cheerleading-kisajoukkueen kunnianhimoinen valmentaja, matkustaa dokumentissa Teksasiin, lajin kotimaahan. Hän palaa Suomeen aiempaa tiukempana valmentajana ja patistaa joukkueensa äärirajoille. Mutta haluaako joukkue sitä? Norvapalo ajattelee, että voittajajoukkue on kaikki kaikessa, kunnes elämä yllättää hänet.
Näin kuvaillaan dokumentin englanninkielisillä kotisivuilla.