
Formula ykkösten ykköstalli Red Bullin menestys ei MM-sarjassa ole riippuvainen kokonaiskisaa ylivoimaisesti johtavasta Max Verstappenista. Sunnuntaina Singaporen gp:ssä voittoon kaasutteli Verstappenin tallikaveri Sergio Perez.
Perez ratkaisi pelin tavallaan edukseen ensi sekunneilla. Kakkosruudusta lähtenyt Perez ohitti paalupaikalta huonon startin saaneen Charles Leclercin ja piti paikkansa loppuun saakka.
Pahin uhka Perezin kauden toiselle voitolle oli ennakoitu aikasakko, johon olisi voinut johtaa Perezin turva-auton takana tekemä ajovirhe. Kisan tuomaristo varoitti Pereziä tämän rikkeestä.
Perezin takana roikkunut Leclerc putosi viimeisillä kierroksilla johtajasta yli viiden sekunnin päähän, mikä helpotti Red Bullia. Yksi aikasakko olisi ollut viisi sekuntia, joten Perez oli tämän mukaan kuivilla.
– Oli urani paras kisa. Keskityin viimeisellä kierroksella tuomaan auton maaliin, onnellinen Perez kertoi kenttähaastattelussa.
Voitto oli Perezille kauden toinen ja uran neljäs. Hän on ottanut kauden molemmat ykkössijansa katuradoilta, sillä ensimmäinen voitto tuli Monacossa.
Turva-auto kiritti kuskeja
Marina Bayn radalla kolmen vuoden tauon jälkeen ajettu kilpailu oli odotetusti käänteiden täyttämä parituntinen. Ajajien liukastelun takia turva-auto piipahti radalla kolmesti, ja virtuaaliselle turva-autollekin oli käyttöä kaksi kertaa.
Rankkasade oli alkuillasta kastellut radan niin läpeensä, että kisan alkua siirrettiin tunnilla. Siitä huolimatta märkä ja kapea rata aiheutti kuljettajille ylipääsemättömiä vaikeuksia.
Huippunimistä niin Verstappen kuin Mercedeksen seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamiltonkin sortuivat heiltä harvoin nähtyihin ajovirheisiin. Kahdeksannesta ruudusta lähtenyt Verstappen töpeksi jo lähdössä ja pyörähti myöhemmin.
Hamilton ajoi 33. kierroksella päin turva-aitaa ja pääsi jatkamaan kisaa kuin ihmeen kaupalla. Verstappen oli lopulta seitsemäs ja Hamilton yhdeksäs.
Kisaan lähteneistä 20 kuljettajasta peräti kuusi joutui keskeyttämään.
Bottaksen vaisu kisa
Siihen nähden, että kilpailussa oli lukuisia käänteitä, Alfa Romeon Valtteri Bottas vaelteli varjoisalla puolella. 15. ruudusta matkaan lähtenyt Bottas ei tehnyt varsinaisia ajovirheitä, mutta ei useasta keskeytyksestä huolimatta pystynyt kipuamaan tuloksissa 11. sijaa ylemmäs.
Singaporen gp on kuumankosteiden olojen ja maratonmaisen kestonsa takia MM-sarjan fyysisesti rankin kilpailu. Sen myönsi reilun kahden tunnin ajourakan jälkeen Bottaskin.
– Oli aika pitkä kisa, sai vääntää alusta loppuun. Ei ollut hetkiä, että olisi voinut hengähtää, hikinen Bottas kertoi Viasportin haastattelussa.
Bottas oli kisan loppupuolella jo MM-pisteessä kiinni kaasuteltuaan kymmenentenä, mutta Verstappen porhalsi takaa ohi.
Alpinen Fernando Alonso ajoi uransa 350. F1-gp:n ja rikkoi Kimi Räikkösen ennätyksen. Ruutulipulle saakka Alonso ei ehtinyt, sillä matka katkesi autoon tulleeseen tekniseen vikaan.
MM-sarja jatkuu ensi viikonloppuna Japanin Suzukassa.