Kolumni

Kateus vie kalatkin vai voisiko se olla voimatunne?

-
Kuva: Taina Nuutinen-Kallio

Kateus vie kalatkin vesistä, sanotaan osuvasti ja siihen uskotaan.  Kateus on jäytävä ja tuskallinen tunne, joka tuntuu vain murtavan eikä yhtään rakentavan. Se myös aiheuttaa miltei psykoottisia mietintöjä siitä, onko ihminen oikeasti niin syrjitty ja osaton kuin kateus tunteena meille kertoo.  Kateus syntyy juuri näistä tekijöistä; osattomuudesta ja  syrjityksi tulemisesta, siitä ettei itse saa olla mukana jossain sellaisessa, missä toiset ovat, jolloin ei ymmärrä sitä ”miksen minä kelpaa? Mikä minussa on vikana?”

Tai vaikka: ”Miksi minun tekojani ja olemistani ei arvosteta vaikka olen tehnyt niin paljon sen eteen – ja kuitenkin tuon toisen teot ja sanat kelpaavat paremmin puolilla valoillakin?” Tai vielä ehkä se suurin:”Miksen voi olla rakastettu vaikka olen yrittänyt olla kiva ja hyvä ihminen, ja silti tuo toinen ”rökäle” tuossa saa ihailua ja rakkautta osakseen”.


Kateus on rankka tunnelaji, jonka haluaisi hartioiltaan ja mielestään mahdollisimman pian pois kiertämästä aivoavaruutta. Se häiritsee ja pilaa elämää sekä tuntuu vievän aikaamme ja elämämme parhaita aikoja. Kateus tuntuu niin turhalta.  Sitä myös paheksutaan tunteista alimpana ja jotenkin halpamaisena, jota ei saisi tuntea.

Silti jokainen kokee tai on kokenut kateuden piston tai sen jäytävyyden joskus elämässään.  Sen myöntäminen nolottaa, ikään kuin ihminen olisi ”alemmalla tasolla” tuntiessaan kateutta.  Silti tuo vahva tunne meissä jyllää hetkenä jos toisenakin. Väärässä on se ihminen joka väittää ettei ole koskaan tunnetta kokenut – muutoinhan hän ei noin sanoisi ellei se olisi joskus ollut tuttu hänellekin.


Kateus voi olla myös voimatunne, jos sen kääntää sellaiseksi.  Se ei ole helppoa, mutta uusien asenteiden ja uuden ajattelutavan oppiminen ei koskaan ole helppoa. Ihmisen osana ja yhtenä elämän ehtona on ajatella ja tuntea.  Kateus on vain yksi ihmisen inhimillinen tunne muiden joukossa. Kateutta voi jalostaa omalla kohdallaan ja kuunnella mitä se yrittää tällä kertaa kertoa minuudesta, kasvustani, elämäni tilasta ja tunteistani.  Kateus myös kertoo ja paljastaa avarasti ja kirkkaassa valossa sen missä ihmisen olisi hyvä nyt kasvaa, minkä yli mennä, mille heittää hyvästit ja miten muuttaa itseään ajatusten kautta.

Sanotaan, että kateus voi voimakkaana tunteena myös muuttaa ihmisen paremmaksi, sillä ilman noin vahvaa sysäystä hän ei ehkä koskaan ymmärtäisi millaisessa suossa hän polkee. Kateus voi saada myös ihmisen tekemään parhaansa, sillä aikansa suossa rämmittyään hänellä on tilaisuus ylittää itsensä (ja hypätä inhottavien tunteidensa yli) ja saada aikaan jopa jotain parempaa kuin aiemmin vaikkapa taiteiden alalla sekä itsensä että koko yhteisön parhaaksi.  Tällaisissa tapauksissa ihminen ikäänkuin tsemppaa itseään, psyykkaa parempaan ja onnistuttuaan kateus on tavallaan ollut yhtenä taustavoimana ja puskurina.

Kateutta ei haluta kuitenkaan usein kantaa ja sisällä pidettynä ja lumivyöryefektiksi asti päästettynä se voikin tuhota kokonaisen elämän. Kateutta kun ei saa koskaan kiinni sen hännän päästä.  Kateuden kaivo ei tyhjene eikä täyty kadehtimalla. Kun oppii jakamaan toisen ilon, saa kateus nenilleen ja lentää pois, kuristuu mahdottomuuteensa ja haipuu.

Kateus on kuitenkin inhimillinen kuolemansynti.  Se on annettu ja se on läpikäytävä. Ihmisen osa ei aina ole helppo. Muttei eläminen sitä  aina ole millään lajilla.


Kirjoittaja on kemiläinen runoililja ja muusikko.