Paastonaika on muuttumassa kärsimysajaksi. Tuleva sunnuntai on jouluaikaan liittyvä Marian ilmestyspäivä, mutta sen alle jää 5. paastonajan sunnuntai, josta alkaa kärsimysaika.
Kärsimysajan musiikilliset huipentumat ovat passioissa, jotka kertovat Kristuksen kärsimystien viime vaiheet musiikillisessa muodossa. Tunnetuimmat passiot ovat J. S. Bachin säveltämät Matteus- ja Johannes-passiot.
Muita pitkäperjantain aiheeseen liittyviä musiikillisia teoksia on myös varsin paljon ja useilta eri säveltäjiltä. Esimerkiksi Stabat Mater-teoksessa kerrotaan Jeesuksen äidin tuntoja siitä, kun hänen poikaansa pilkataan, häväistään ja ristiinnaulitaan. Toinen pitkäperjantaihin liittyvä kärsimysajan musiikillinen kertomus liittyy Kristuksen seitsemään sanaan ristillä. Nuo seitsemän lausetta tuovat syvän kokonaisuuden kärsimyksestä ja sovituksesta. 1. Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät. 2. Totisesti, jo tänään olet minun kanssani paratiisissa. 3. Nainen, tämä on poikasi! Tämä on äitisi. 4. Eli, eli, lama sabaktani, Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? 5. Minun on jano. 6. Se on täytetty! 7. Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.
Saamme kuulla hiljaisella viikolla tiistai-iltana Meri-Lapin Oratoriokuoron esittämänä César Franckin säveltämän Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä- teoksen. Kaikki nämä hiljaisen viikon tapahtumiin liittyvät musiikkiteokset hiljentävät meitä ja syventävät mieliämme kohtaamaan kärsivän Vapahtajan, joka kuoli ristillä meidän kaikkien puolestamme.
Ari Rautakoski
Keminmaan kirkkoherra