Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Kan­san­kirk­ko krii­sis­sä

Seuraava piispainkokous on tienhaarassa siitä, miten kirkkomme suhtautuu muiden kuin heteroparien vihkimiseen. Se, että kirkko on erillinen, muttei erillään yhteiskunnasta johtuen verotusoikeudesta, ei tarkoita sitä, että sen pelisääntöjä ohjattaisiin ulkopuolelta, kuten nyt ollaan tekemässä.

Kirkkomme on varsin hyvin sopeuttanut toimintojaan yhteiskunnan muuttuneisiin olosuhteisiin ja aikamme vaatimuksiin. Nyt vaaditaan, että se sallisi homoparien vihkimisen kirkossa.

Kirkko on konservatiivinen instituutio. Se edustaa tiettyä pysyvyyttä ja perinteiden jatkuvuutta. Nyt on esitetty kahta eri vaihtoehtoa vihkimiselle, mikä tekee kipeää kirkon perinteisille kannattajille. Kun yhdelle kumarrat, toiselle pyllistät.

Liberaalit ja marginaaliset kansanryhmät ovat viemässä kehitystä toiseen suuntaan. Kirkkohan lähtee siitä, että perinteinen avioliittokäsitys perustuu elämän jatkuvuuteen heteroparien muodossa, jolloin homoparien vihkiminen ei sen mukaan kuuluisi kirkon tehtäviin. Toisaalta vihkiminen on silti mahdollista ilman kirkkoakin.

Kirkkohäät on yhä monen parin unelma.
Kirkkohäät on yhä monen parin unelma.
Kuva: Vesa Joensuu

Suomi on valtiona varsin vapaamielinen. Olemme maallistuneet monessa asiassa, mutta lisää halutaan. Jopa suvivirren esittäminen koulujen kevätjuhlassa on katsottu tavallaan uskonnon harjoittamiseksi. Helsingin Sanomissa (21.5.) nuoret eivät pitäneet sitä huonona asiana, vaan ymmärsivät sen perinteeksi, jonka näkökantoja kirkkomme myös puolustaa.

Saivarteluksi on mennyt jo tämäkin asia. Liberaaliksi tunnustaudun, mutta jotain rajaa silti.

Kirkko on perustanut oppinsa raamattuun, joka ei välttämättä sovi tähän aikaan. Miksi se ei saisi silti elää kuten opettaa? Ei ole keneltäkään pois, jos sen päättävä elin tekee omanlaisensa ratkaisun, joka ei välttämättä kaikkia tyydytä. Demokratiassa yleensä enemmistö ratkaisee asiat. Vähemmistön on tyytyminen päätökseen.

Meillä on tullut tavaksi, kuten maamme poliitikoilla, kumartaa joka suuntaan, ettei kenenkään mieli pahoitu. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja kunkin instituution ratkaista asia kuten sen sillä hetkellä parhaaksi näkee. Molempien vaihtoehtojen kanssa voidaan varmasti elää, nyt ja tulevaisuudessa.

Eero Tuokila