Kan­sain­vä­li­sen va­luut­ta­ra­has­ton ennuste maail­man­ta­lou­den su­kel­ta­mi­ses­ta aiempaa syn­kem­pi – talous voi su­pis­tua eu­ro­alueel­la jopa kym­me­nen pro­sent­tia


Tuoreen ennusteen mukaan talous supistuu euroalueella jopa kymmenen prosenttia.
Tuoreen ennusteen mukaan talous supistuu euroalueella jopa kymmenen prosenttia.
Kuva: RONALD WITTEK

Koronaviruspandemia aiheuttaa luultua laajempaa ja syvempää vahinkoa maailmantalouteen, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) kertoi ennusteessaan keskiviikkona. Asiasta kirjoittaa Reuters.

IMF:n tuoreimman arvion mukaan maailmantalous supistuu tänä vuonna 4,9 prosenttia. Vielä huhtikuussa ennuste oli 3 prosenttia.

Talous näyttää myös elpyvän luultua heikommin ensi vuonna. Nyt maailmantalouden ennustetaan kasvavan 5,4 prosenttia, kun huhtikuussa kasvun arvioitiin olevan 5,8 prosenttia. Valuuttarahaston mukaan merkittävä piikki uusissa tartunnoissa ensi vuonna voisi supistaa vuoden 2021 talouskasvun puoleen prosenttiin.

Vaikka yhteiskuntia on alettu avaamaan, IMF:n mukaan rajoitukset ja sosiaalinen eristäytyminen ovat olleet kova isku niin investoinneille kuin kulutukselle.

Ennusteen mukaan talouden vajoaminen ei tule olemaan Kiinassa yhtä jyrkkää kuin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kiina on avannut yhteiskuntaa huhtikuusta lähtien ja tartuntojen määrä on pysynyt hallinnassa.
Ennusteen mukaan talouden vajoaminen ei tule olemaan Kiinassa yhtä jyrkkää kuin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kiina on avannut yhteiskuntaa huhtikuusta lähtien ja tartuntojen määrä on pysynyt hallinnassa.

Erityisesti suuret taloudet ovat kokeneet kovan kolauksen. Yhdysvaltojen talouden odotetaan supistuvan 8 prosenttia ja euroalueen 10,2 prosenttia tänä vuonna. Molemmat arviot ovat huhtikuun ennustetta kaksi prosenttiyksikköä suuremmat.

Suurimpia talouden supistumisia on nähty Latinalaisessa Amerikassa, missä tartuntaluvut ovat yhä nousussa. Brasilian talouden uskotaan supistuvan 9,1 prosenttia, Meksikon talouden 10,5 prosenttia ja Argentiinan 9,9 prosenttia tänä vuonna.

Ainoa suuri talous, johon odotetaan positiivista kehitystä, on Kiina, joka on avannut yhteiskuntaa huhtikuusta alkaen ja jossa uusien tartuntojen määrä on pysynyt hallinnassa. Kiinan talouden odotetaan supistuvan prosentin, kun huhtikuussa ennuste oli vielä 1,2 prosenttia.

IMF:n mukaan lisävahinkojen ehkäisemiseksi ja talouden elpymiseksi hallitusten ja keskuspankkien on ryhdyttävä lisätoimenpiteisiin.