
Toyotan Kalle Rovanperällä oli teoreettinen mahdollisuus varmistaa maailmanmestaruutensa jo Belgian MM-rallissa, mutta suomalaisen menestystoiveet haihtuivat jo kilpailun toisella erikoiskokeella. Rovanperä ajoi ulos ja joutui keskeyttämään rallin, kun suomalainen osui mutkassa tien vieressä olevaan syvennykseen.
Rovanperän ja kartanlukija Jonne Halttusen ajokki pyöri useaan otteeseen ympäri, mutta he pääsivät autosta hyvävoimaisina ulos.
– Pääasia, että he ovat kunnossa. Tuollaiset ulosajot ovat tyypillisiä täällä jyrkkien ja terävien ojien takia. Jos sellaiseen osuu, peli on ohi, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala sanoi Dirtfish-sivuston mukaan.
Toyota pyrkii saamaan Rovanperän auton kuntoon, jotta suomalainen voisi jatkaa rallia lauantaina. Helppoa se ei kuitenkaan ole, sillä ajokki sai tällissä pahoja vaurioita.
Keskeytys oli Rovanperälle tämän kauden ensimmäinen. Suomalaisnuorukaisen MM-johto on suvereeni, sillä Hyundain Ott Tänak on jäänyt Toyota-tykistä jo 94 MM-pistettä.
Rovanperä ehti ajaa Belgiassa pohja-ajan kisan avauserikoiskokeella. Belgian MM-rallin jälkeen kalenterissa on enää neljä osakilpailua.

Evans kärkipaikalla
Rovanperän tallitoveri Elfyn Evans johtaa kilpailua neljän erikoiskokeen jälkeen. Virolaiskuski Tänak on toisena 2,3 sekuntia walesilaisesta jääneenä.
Kotikilpailuunsa heikon alun saanut Thierry Neuville on kolmantena ennen Toyotan Esapekka Lappia. Neuville on 8,8 sekuntia Evansia perässä.
Lappi on jäänyt kokonaisajassa Evansista jo 21,1 sekuntia. Pieksämäkeläinen nousi neljännelle erikoiskokeella takaisin neloseksi kun ranskalainen Ford-kuski Adrien Fourmaux hukkasi märällä neloserikoiskokeella liki minuutin kärkeen.
Lapin ajaessa pätkällä vesisade alkoi, mutta se paheni entisestään suomalaiskuskin jälkeen startanneille autoille.
– Vähän siellä satoi, mutta ei pahasti. Ei se koskaan luottoa lisää, kun täydessä vauhdissa pitää lyödä pyyhkijät päälle. Yritetään vähän parantaa autoa huollossa, Lappi mietti WRC:n haastattelussa.
Toyotan Takamoto Katsuta joutui ajamaan koko nelos-ek:n kolmosvaihteella. Risteyksissä Katsuta joutui vaihtamaan sähkömoottorille, jotta pääsi liikkeelle. Eroa kärkeen tuli lyhyellä erikoiskokeella yli kaksi minuuttia. Kokonaistilanteessa vaihdelaatikkovika tiputti japanilaiskuskin yli neljän minuutin päähän kilpailun kärjestä.
Belgian MM-rallin tilanne EK4/20 jälkeen:
1. Elfyn Evans Toyota 24.55,7
2. Ott Tänak Hyundai +2,3
3. Thierry Neuville Hyundai +8,8
4. Esapekka Lappi Toyota +21,2
5. Craig Breen Ford +25,4
6. Gus Greensmith Ford +58,2
7. Oliver Solberg Hyundai +1.23,4
8. Adrien Fourmaux Ford +1.27,3