Rallin MM-sarjaa ylivoimaisesti johtava Kalle Rovanperä jahtaa torstaina alkavassa Suomen MM-rallissa uransa ensimmäistä voittoa kotiteiltään.
Rovanperällä on MM-sarjassa peräti 55 pisteen johtoasema ennen tallikaveri Elfyn Evansia. Keski-Suomen sorakisan jälkeen jäljellä on enää neljä osakilpailua, joten 22-vuotiaalta suomalaistähdeltä vaaditaan jälleen myös kypsyyttä.
– Sarjaa silmällä pitäen lähdemme hakemaan parhaita mahdollisia pisteitä. Tietenkin pieni ekstrahyökkäys pitää olla päällä, että voittokin sieltä tulisi. Kotiyleisön edessä olisi kiva voittaa, mutta jos sitä ei tule, niin pyritään ajamaan fiksu kisa, Rovanperä sanoo.
– Ei ole järkeä ajaa viimeisellä riskillä. Olisi tyhmää ottaa nolla pistettä tässä vaiheessa kautta. Järkevästi on toistaiseksi ajettu, ja se on tuottanut tulosta.
Viime vuonna Rovanperä menetti kotikisan voiton käytännössä jo perjantaina auratessaan erikoiskokeita ensimmäiseltä lähtöpaikalta. Nyt sääennusteet näyttävät voittokamppailun kannalta erittäin lupaavalta. Kisan avauspäiville on luvattu sateita, jotka auttavat Rovanperää urakassa.
– Voittotavoite melkein vaatisi sateen. Jos on ihan kuivaa, tulee takkiin niin paljon, että eroa on nopeassa rallissa vaikea ajaa kiinni. Toivotaan, että sadetta saadaan. Jos on kosteat tiet, se on parempi meille, Rovanperä toteaa.
Joko nyt, Esapekka Lappi?
Edellinen suomalaisvoitto Jyväskylässä nähtiin kuusi vuotta sitten, kun nykyisin Hyundailla ajava Esapekka Lappi ylsi ykköseksi Toyotan ratissa. Rovanperä ei ota paineita kotikisan voitosta.
– Ei kotikisa minulle painetta tuo, eikä mikään stressin aihe ole. Yritämme voittaa joka kisan, mihin lähdemme ajamaan. Tänä vuonna kisa tulee olemaan ihan yhtä vaikea voitettava kuin viime vuonnakin, kun ensimmäisenä lähdetään reitille, hän summaa.
– Olen kuitenkin luottavaisin fiiliksin. Varmasti olemme hyvässä vauhdissa.
Lappi on porskuttanut vahvassa vireessä uuden työnantajansa leivissä. Edelliset viisi MM-osakilpailua ovat tuoneet neljä palkintosijaa.
– Tietenkin voittoa lähdetään tavoittelemaan. Haluaisin todella jo voittaa uudestaan. Se on ollut jo lähellä parissa kisassa tänä vuonna tai ainakin lähempänä koko ajan, Lappi kertoo.
– Saa nähdä, mikä Toyotan iskukyky on. Katsotaan, pystyimmekö lyhyessä ajassa kuromaan kiinni Kallen etumatkaa, mikä hänellä Virossa oli. Aina pitää kuitenkin muistaa niin sanottu Kalle-efekti. Hän ajaa niin pirun hyvin, ettei kyse ole vain autosta, Lappi sanoo.
Suninen haluaa lähemmäksi kärkeä
Teemu Suninen starttaa Jyväskylässä toiseen kilpailuunsa Hyundain Rally1-autolla. Debyytti Virossa pari viikkoa sitten toi viidennen tilan. Kotikisassa tavoitteet ovat jälleen hieman korkeammalla.
– Olin tosi tyytyväinen, mitä pystyimme Virossa tekemään. Pääasia on, että itse tietää, mistä niitä sekunteja voisi ottaa. Rutiinin avulla vauhtia voi vähitellen nostaa, Suninen miettii.
– Nyt on vähän enemmän kokemusta ja tietää, mitä autolta haluaa ja mitä se tekee eri olosuhteissa.
WRC2-luokassa suomalaispanos on vahva. Voittoa kovatasoisessa luokassa hakevat muun muassa Hyundaille siirtynyt Emil Lindholm ja Skodaa käskyttävät Sami Pajari, Jari Huttunen ja puolustava Suomen mestari Mikko Heikkilä.
Lähetysajat
Maksullisen C Moren lähetykset Suomen MM-rallista:
To 3.8. klo 19:30 MM-rallistudio ja EK 1 (myös MTV3)
Pe 4.8. klo 7:45 MM-rallistudio ja EK 2-3, klo 10:05 EK 4-5, klo 14:15 EK 6-7, klo16:35 EK 8, klo 17:50 EK 9 (myös MTV3), klo 20:00 EK 10 ja MM-rallistudio.
La 5.8. klo 7:45 MM-rallistudio ja EK 11-12, klo 9:55 EK 13-14, klo 15:15 EK 15-17, klo 18:20 EK 18 (myös MTV Sub) ja MM-rallistudio
Su 6.8. klo 7:30 MM-rallistudio ja EK 19, klo 8:50 EK 20-21 ja MM-rallistudio (myös MTV3), klo 13:00 EK 22 - Power Stage (MTV3) ja MM-rallistudio (MTV3).
Yle Areenan ralliradio seuraa myös tapahtumat alusta loppuun: to klo 8.30 shake down ja klo 18, pe klo 7.00, la 7.30 ja su klo 7.30.