Kello on 9.50 eräänä perjantaina. Olen Lapin keskussairaalan leikkaussalissa potilaana. Ympärilläni olevilla ihmisillä on kiire ja minua pelottaa. Pääni vieressä istuu harjoittelija, joka puhuu tasaisesti "Ei mitään hätää, hyvin menee. Ei tarvitse pelätä." Vakuuttelu ei minua rauhoita. Pelkään pienen, syntyvän poikani puolesta.

Ihmiset puhuvat, mutta en muista enää tarkkaan, mistä kaikesta keskusteltiin.