Kolumni

Kahden talon koira kuolee

Kirjoittaja ei työtä pelkää, uskaltaa vaikka vieressä istua.
Kirjoittaja ei työtä pelkää, uskaltaa vaikka vieressä istua.

”Yhden talon koira elää, kahden talon koira kuolee”; tapasi mummoni sanoa. Sanonta kuvaa vastuuta yhteisestä omaisuudesta, sen hoidosta ja huolehtimisesta. Mummo-vainaani mielestä yhteisomistus oli varmin tie riitoihin, asioiden hoitamattomuuteen ja heitteillejättöön. Kaikki englantia opiskelleet ovat varmaan myös kuulleet tarinan veljeksistä ”Somebody”, ”Anybody” ja ”Nobody”, ja siitä kuinka työt heidän kesken jakaantuivat, ja kuka ne viimekädessä hoiti…

Työssäni metsäkiinteistöjen omistusjärjestelyiden parissa olen usein tilanteessa, jossa metsäomaisuudesta luopuva haluaa tasapuolisuuden nimissä luovuttaa omistamansa tilat kaikille jatkajille yhteisiksi. Näin mitään ei tarvitsisi lohkoa eikä miettiä, onko jokin palsta arvokkaampi kuin toinen. Jokainen saa kaikesta yhtä paljon, mikä on antajalle helppoa.

Tasapuolisuus on hieno periaate ja siihen tulee minunkin mielestäni pyrkiä. Keinoja tähän on kuitenkin syytä pysähtyä hetkiseksi pohtimaan. Tasapuolisuus riippuu sekä antajasta että saajasta. Toiselle metsäomaisuus voi olla riemun aihe, toiselle risti ja rasite. Siinä kun toinen ilomielin lähtee taimikonhoitosavottaan, toinen ottaisi metsätyön asemesta mieluummin juurihoidon…

Siksi kannattaa nostaa kissa pöydälle ennen päätösten tekemistä, jottei tehtäisi ”karhunpalvelusta” vastentahtoiselle jatkajalle. Toista ei metsä edes lähtöä päälle kiinnosta; toinen ei muusta puhuisikaan. Kyky ja halu metsäomaisuuden hoitoon voivat vaihdella. Siksi on mielestäni reilua kysyä kaikilta, haluavatko he ylipäätään tilan omistajiksi. Jos eivät, heidän kohdallaan voidaan miettiä muita keinoja ”mielen noutamiseen”; rahalahjaa, sisarosuuden lunastamista, irtainta tavaralahjaa, sijoitusvakuutusta, osakesäästötiliä, elinkustannusten kattamista jne.

Kaikkein ikävintä on, jos arvokas metsävarallisuus päätyy toimimattoman yhteisomistuksen haltuun. Epäsuhtainen töiden, vastuun ja tuoton jakautuminen on varmin tie riitoihin, epäsopuun ja metsänhoidon halvaantumiseen. Lisäksi metsän tuoton merkitys vähenee jakajien pääluvun kasvaessa. Keskinäiset sopimuksetkaan eivät auta, jos jotkut osakkaat viittaavat kintaalla sopimusten sisällölle ja hengelle ja toimivat niin kuin (metsän) parhaaksi näkevät. Yhteisomistus tarvitsee selkeän, vastuullisen, vahvalla mandaatilla toimivan vetäjän.

Näin kesäaikaan monet kokoontuvat juhlimaan suvun kanssa kaunista Suomen suvea. Tämä voisi olla hyvä hetki ottaa esille mahdolliset tulevat omistusjärjestelyt; varsinkin silloin, jos varallisuus on sellaista laatua, että se vaatii jatkuvaa huolenpitoa. Parasta olisi, jos asiat sujuisivat VR-termein ”saattaen vaihdettava”. Vanhemman sukupolven tiedot ja kokemus ovat jatkajille vankkaa valuuttaa. Kuten muussakin sijoittamisessa ja omaisuudenhoidossa, kannattaa asiain miettiminen aloittaa mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Aika antaa etunojan ottokykyä metsän omistajalle, niin luopujalle kuin jatkajallekin. Metsämme ovat meillä vain lainassa; ja laina-aikakin taitaa olla rajallinen.