Kahden droonin epäil­lään lou­kan­neen Suomen il­ma­ti­laa

Puolustusministeriö kertoi aamupäivällä, että droonin mallia tai alkuperää ei ole tunnistettu.

Helsinki

Kahden lennokin epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa sunnuntain vastaisena yönä.

Rajavartiolaitoksen mukaan toinen drooneista havaittiin aamuyön aikana Virolahdella ja toinen Ulko-Tammion edustalla Haminasta kaakkoon sijaitsevalla merialueella. Rajavartiolaitoksen tiedon mukaan droonit olivat matkalla pois Suomen ilmatilasta.

– Ne havaittiin karkeasti tulevan etelän suunnalta. Viimeinen havainto näistä oli se, että ne olivat sellaisella suunnalla, että poistuvat Suomen ilmatilasta. Tarkka reitti Suomeen, Suomen ilmatilassa ja mahdollisesti pois Suomen ilmatilasta on asia, jota esitutkinnassa pyrimme keskeisesti selvittämään, kertoo tutkinnanjohtaja, yliluutnantti Juho Sillanpää Rajavartiolaitokselta.

Suomenlahden merivartiosto on aloittanut asiasta esitutkinnan.

Toistaiseksi ei tiedetä, liittyivätkö Ukrainan iskuihin

Puolustusministeriö kertoi sunnuntaina aamupäivällä, että Ilmavoimat havaitsi Virolahden alueella lähellä rajaa Venäjän suuntaan lentäneen droonin. Puolustusministeriö kertoi aamupäivällä, että droonin mallia tai alkuperää ei ollut tunnistettu eikä drooni ollut enää Suomen ilmatilassa.

Puolustusvoimat kertoi asettaneensa aamun tunteina väliaikaisen ilmailun rajoitusalueen Kotkan ja Haminan edustalla sijaitsevalle merialueelle. Rajoitus oli voimassa yöllä noin kello kahden ja aamukahdeksan välillä. Puolustusvoimien mukaan rajoituksen tarkoituksena oli turvata mahdollisesti harhautuvien droonien torjunta sekä minimoida sivullisille aiheutuvat riskit.

Ukraina iski kymmenillä drooneilla Venäjälle Leningradin alueelle lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Iskujen vuoksi Viron kaakkois- ja koillisosiin annettiin aamuyöstä hälytys mahdollisesta ilmauhkasta. Myös Latviassa annettiin mahdollisesta ilmauhkasta hälytys, joka päättyi aamuseitsemän jälkeen.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, liittyvätkö sunnuntain epäillyt ilmatilaloukkaukset Ukrainan öisiin drooni-iskuihin.

– Tällä hetkellä käsittelemme niitä ulkomaalaisina ja tunnistamattomina, kertoi Sillanpää sunnuntaina iltapäivällä.

Aiemmin löydetty neljä droonia

Suomen maaperältä on löytynyt viime kuukausina ainakin neljä ukrainalaiseksi epäiltyä, ilmeisesti reitiltään Venäjän puolelta harhautunutta droonia. Ensimmäiset kolme droonia löytyivät maaliskuun lopulla Kouvolasta, Luumäeltä ja Parikkalasta Pyhäjärven jäältä. Myöhemmin huhtikuussa myös Päijät-Hämeen Iitistä löytyi drooni.

Kaikissa drooneissa epäillään olleen kiinni räjähteitä. Ukraina pyysi maaliskuun lopussa Suomelta anteeksi, että ukrainalaisia drooneja päätyi Suomeen.

Puolustusvoimien mukaan Ukrainan viimeaikaisissa operaatioissa Venäjää vastaan oli huhtikuun lopussa käytetty noin 2 500:aa droonia. Iskut ovat kohdentuneet muun muassa Venäjän energiainfrastruktuuria vastaan.

Droonitapausten seurauksena Suomen viranomaiset ovat tiukentaneet ilmatilan valvontaa ja droonien torjuntavalmiutta muun muassa Suomenlahdella. Lisäksi hallitus kertoi kehysriihessään huhtikuun lopulla, että droonitorjuntaan on tulossa merkittäviä panostuksia.

Suomen puolustukseen kohdennetaan lisämäärärahaa vuosille 2027–2030 yhteensä noin 1,1 miljardia euroa.

Uutista päivitetty kauttaaltaan 3.5. kello 17.38 ja 18.11.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä