Henri Anundi
Olen aina mieltänyt itseni vahvasti lappilaiseksi. Molempien vanhempieni suku on Tornionjokivarresta ja olen kasvanut Tornio-Haaparannan kaksoiskaupungissa. En ole koskaan ajatellut olevani mitään muuta.
Koska olen maakunnan eteläosasta kotoisin, en joidenkin mukaan ole lappilainen alkuunkaan. Täytyy nimittäin olla viittä vaille komsioon syntynyt koltta, jotta saa käyttää itsestään tätä arvonimeä.
Jotkut ovat lappilaiseksi hyväksyneet, kun olen käynyt sukupuuta läpi muutaman sukupolven taaksepäin. Kyllä, hoon päältä puhutaan mummoloissa. Kyllä, hilloja ne on eikä lakkoja. Joo, Ruottissa on ravattu tämän tästä ja poikkikin välillä naitu.
Huvittavaa on se, että kyynisimmät kyseenalaistajat eivät yleensä itse ole lappilaisia.
Heille olen pullamössö kaupunkilainen, sillä oikea Lappi alkaa vasta paljon Torniota ylempää. Joidenkin mielestä se alkaa Aavasaksalta tai Vikajärven risteyksestä, toisten mielestä sieltä missä pääsee puurajan yläpuolelle.
Nämä osa-aikaeräjormat ovat kahlanneet Lemmenjoen päästä päähän ruska-aikana ja lumen tultua jatkaneet matkaansa itsetehdyillä lumikengillä Inarijärven jään halki Sevetin baariin kahville. Pullaa ei syöty, kun ei ollut vielä nälkä.
Heitä tapaa muun muassa Käsivarren vaellusreiteillä, jossa he ovat viettämässä lepolomaa tutuissa maisemissa. Autiotupien kuisteilla saa kuunnella juttua, kuinka "kerran mä vedin tost suaraan Saivaaran päälle eikä tuntunu ukkonen ja räntäsade missää – kyl ne reiteillä pysymiset on nähty".
Eikä vieläkään olla Lapissa.
Oikeassa Lapissa ollaan vasta sitten, kun päähenkilö samoilee Norjan pohjoisosissa. Kun vastaat, että Lyngenin niemimaa on komea paikka, niin eihän se mitään Lappia sitten enää ole. Siitä pohjoiskärjestä kun hyppäät mereen ja kauhot pari tuntia kohti Huippuvuoria niin alat pikkuhiljaa olla lähellä.
Kun johtokunnan kokouksessa joku ilmoittaa lähtevänsä pohjoiseen palaveriin, huikkailee moderni mosku että "Utsjoki on mahtava paikka, mä käyn siel aina." Kun kollega onkin menossa Ouluun, purskahdetaan nauruun: "niinpä niin, pohjoiseen – kas kun ei Jyväskylään!"
On hienoa , että pohjoisen karunkauniiden maisemien vetovoima on ja pysyy, mutta kerskuminen ja päteminen ovat erikoisia tapoja välittää viestiä. Tämä ihan virallinen Lapin maakunta kun pitää sisällään monta eri tapa- ja kulttuurialuetta. Yhdelle sopii paremmin Ranua, toiselle Ivalo. Yhtä Lappia kaikki.
Uskallan väittää, että harvan elossa olevan lappilaisen ensimmäiset jalkineet ovat olleet nutukkaat. Suurin osa syntyperäisistä ei varmasti ole patikoinut Hetta-Pallas-reittiä. Eivätkö he sen vuoksi ole lappilaisia? Vai olisiko lappilaisuus sittenkin jotain muuta kuin nimekkäiden paikkojen valloittaminen?
Mielenkiintoisimman Lappi-tylytyksen sain Lontoossa suomalaisen merimieskirkon saunassa.
Sisään astuessani lauteilla istuskeli vanhempi amerikkalainen mies. Hetken löylyssä jutusteltuamme selvisi, että hän oli eläköitynyt Time-lehden toimittaja. Mies kysyi, mistä olin kotoisin ja tottuneesti vastasin että Torniosta, Lapista, Suomen pohjoisosasta, "et varmaan tiedä".
Ukko vastasi, että tapasi keväisin käydä Kilpisjärvellä hiihtämässä, eikä se Tornio mitään Lappia ole.
Niin kait sitten, jenkki.