Kolumni

Käänteisvaikutus

Kirjoittajaryhmä Ringin jäsen

-

Henriä nauratti. Koulun keskusradiossa oli kuulutettu ulkomaalaistaustaista oppilasta, jonka nimi toi pojan mieleen Pokémon -hahmon. Mielleyhtymä huvitti poikaa niin paljon, että hänen oli pakko jakaa se vieruskaverinsa kanssa. Lause oli vain kuiskaus, mutta opettaja kuuli luokassa kaiken ja pian harmittomaksi heitoksi tarkoitettu vitsi oli paisunut puolen tunnin jälki-istunnoksi.

Lapset ovat kautta aikojen kutsuneet toisiaan nimillä, joita heidän vanhempansa eivät ole heille antaneet. Männistö vääntyy mäykäksi, Tuukka toukaksi, Juhanista tulee lasten lorujen pupujussi. Joskus ystävyydellä annettu lempinimi saattaa olla rumempi kuin alkuperäinen, mutta sen saaja ei siitä piittaa.


Mikä tekee ulkomaalaistaustaisesta lapsesta kantasuomalaista herkemmän vai onko sittenkin niin, että meistä aikuisista on tullut yliherkkiä? Suojelemme heitä, jotka eivät suojaamme tarvitse emmekä huomaa tekojemme karhunpalvelusta. Sitä, että aiheettomaksi koettu ojennus saattaa synnyttää tunteita, jota Henrissäkään ei ennen tuota päivää ollut.

Opettajan toiminta olisi voinut jäädä vain hyviin käytöstapoihin ohjaavaksi neuvoksi, mutta hän koki kuulemansa hyökkäyksenä ja loukkaantui henkilön puolesta, joka ei ollut edes läsnä. Mitä jos tuo lapsen viittaus kuulemansa sukunimen ja animaatiohahmon samankaltaisuuteen olisi kohdistunut kantasuomalaiseen, olisiko opettaja reagoinut yhtä vahvasti? Olisiko se ollut jälki-istunnon ja Wilma-ilmoituksen arvoinen heitto vai olisiko opettaja kenties vain hymähtänyt ja jättänyt asian sikseen? Joskus olisi paras vain päästää toisesta korvasta ulos se mikä on päässyt toisesta sisään häiritsemään aikuista ajatusmaailmaa. Olla jälleen se lapsi, jolla ei ole mielleyhtymiensä viemänä välttämättä sanojensa takana pahaa motiivia, motiivia lainkaan. Ainoastaan lapsen vilkas mielikuvitus.


Koulumaailman ristiveto puhaltaa myös kansankynttilän liekkiin ja savussa on tunnetusti vaikea nähdä selkeästi edes omaa toimintaansa. Ehkä sen vuoksi opettajalta jäi huomaamatta reagointinsa käänteinen vaikutus. Se, että hän rangaistusta määrätessään istuttikin Henriin käytöstapojen sijaan sen siemenen, jonka luuli juurivansa irti.

Henrillä ei ollut huomiollaan tarkoitus loukata ketään, mutta opettaja oli tulkinnut sen rasistiseksi kommentiksi. Poika istui pulpetissaan, mutta sen sijaan, että olisi katunut sanojaan, hän ajatteli kohtaamaansa vääryyttä ja sen alkuperäistä aiheuttajaa.

Ja päätti tulla juuri siksi miksi opettaja häntä nimitti.