Jungon kau­ka­los­ta pois­tet­tiin te­ko­nur­mi

Tekonurmen päälle on vaikea saada turvallista luistelujäätä. Nurmi rullattiin Jungon kaukalosta varastoon.
Tekonurmen päälle on vaikea saada turvallista luistelujäätä. Nurmi rullattiin Jungon kaukalosta varastoon.

Kemin jäähallin vieressä sijaitsevasta Jungon kaukalosta käärittiin hiekkatekonurmi rullalle. Syy oli selvä, sillä yhdyskuntatekniikka ei saanut viime talvena jäädytettyä tekonurmen päälle moitteetonta jäätä.

– Jää halkeili tekonurmen päällä. Ensi talvena kaukalossa on turvallista luistella, liikuntasihteeri Ilkka Kotala kertoo.

Jäädytyksen kanssa oli aikoinaan ongelmia myös Karihaaran kumirouhekentän kanssa. Karihaarassa jäähän tuli helposti halkeamia.

– Ostovaiheessa meille kerrottiin, että hiekkatekonurmen päälle saa hyvän jään. Näin ei kuitenkaan viime talvena tapahtunut, Kotala harmittelee.

Tekonurmea ei välttämättä laiteta ensi kesänä lainkaan kaukaloon. Tekonurmen poistoon tarvittiin konevoimaa, vaikka nurmen päältä oli suurin osa hiekkaa harjattu sivuun.

– Kartoitamme mahdollista uutta paikkaa, minne tekonurmi on järkevä levittää.

Tänä syksynä avautuu kemiläisille uusi luistelupaikka liikennepuistoon.

– Sinne jäädytetään kolmesataa metriä pitkä retkiluistelurata. Alueelle tulee myös pukukoppi. Sauvosaaren pääkenttä on remontissa, joten Sauvosaaressa pääsee luistelemaan ja pelaamaan kaukalossa sekä kaukalon vieressä olevalla pienellä alueella, Kotala kertoo.

Relletin kenttää ei jäädytetä tulevanakaan talvena. Kivikon koulun vieressä sijaitsevalle kentälle on ajettu kivituhkaa, jotta sen kunnossapito sujuisi entistä paremmin.