Maria Paldanius
Seurasin sydäntäni ja muutin kroonisen Lappi-rakkauden perässä Rovaniemelle. Paikallisen puskaradion mukaan minäkin edustan siis niin sanottuja junantuomia. Varsin pian saapumiseni jälkeen minulle valkeni, että meitä ei olekaan täällä aivan vähän. Itse asiassa, vain ani harvat tapaamani poikkeusyksilöt ovat ilmoittaneet olevansa täältä alun perin kotoisin. Päräyttävä ilmiö: Rovaniemi onkin oikea junantuomien tukikohta.
Tämän sisäistettyäni aloin sisäistää myös erinäisiä muita, lievää hämmennystä herättäneitä yksityiskohtia. Irtonaisiksi jääneet palaset loksahtelivat kohdilleen, kun oivalsin uuden kotikaupunkini olevan todellinen sulatusuuni, jossa eri puolilta Suomea ja maailmaa kotoisin olevat ihmiset tirisevät yhdessä rinta rinnan kuin grillissä vartaat tai kiukaan päällä varpaat. Kollektiivisesti koettu ulkopaikkakuntalaisuus näyttäisi siis yhdistävän rollolaisia ja tuovan kylkiäisenään roppakaupalla ystävällisyyttä, avuliaisuutta ja avoimuutta.
Katselen uutta kotiani epäuskoisena, vaikka muutosta on vierähtänyt jo jokunen viikko.
Suunnilleen kaikki mitä yksiössäni näen, on saatu Rovaniemen Roskalava-ryhmän kautta ilmaiseksi: sohva, matot, verhot, lakanat, sänky, pöytä, tuolit, kaikki astiat, imuri, kenkäteline, kengät, kasvit ikkunalaudalla maljakoineen, vaatteita, kirjahylly ja kirjoja, mikroaaltouuni ja leivänpaahdin. Vain joitakin mainitakseni.
Entä mitä minulla oli mukanani sinä päivänä kun saavuin rinkkoineni Rovaniemelle? Suurin piirtein: makuupussi, läppäri, kuksa, läpiniistetty nenäliina ja taskun pohjalla pieniä kiviä.
Näin (etelä)suomalaisena olen tottunut kiitollisuudenvelkaan ja vaihtokauppaan. On ollut perin hankala sisäistää sitä, että ihmiset todella haluavat antaa tavaraa ilmaiseksi ventovieraalle ja väittävät saavansa siitä vielä hyvän mielen.
Kuten mummoni aina sanoi: Mitään ei saa elämässä ilmaiseksi, eikä mitään varsinkaan kannata ottaa ilmaiseksi, koska silloin jää ikuiseen kiitollisuudenvelkaan. Ihmisille, hrr, niille kun ei mikään riitä. Mummon pahin painajainen: Jäädä velkaa. Minun pahin painajaiseni: Jäädä kädet puuskassa puhisemaan, nitisemään, natisemaan liitoksissani, hukkua ajatukseen, että maailma on paha paikka. Ei ole.
Myönnettäköön , että monien tavaroiden kohdalla minunkin sisäinen bisnesnaiseni virkosi horroksesta ja pani miettimään: "Voi ihminen minkä teit. Tästäkin olisit voinut saada hyvät rahat. Miksi luovut ja voinko edes ottaa." Tavaroita eri puolilta Rolloa hakiessani sain kuitenkin synninpäästön ihmisten toistellessa samoja sanoja: "Minä sain tämän ilmaiseksi aikoinaan kun muutin tänne. Kiva laittaa hyvä kiertoon!"
Intuitioni ei ollut väärässä, kun kehotti minua jättämään etelän ja hyppäämään pohjoiseen vievään junaan. Täällä on oiva tukikohta. Rauha maassa ja inehmoilla hyvä tahto.
