Suomalaisten rakastama joululaulu Varpunen jouluaamuna edustaa sitä kansallisromanttista aikakautta, jolloin meillä oli vielä elinvoimainen maaseutu. Tilalla kuin tilalla oli pienet karjasuojat lehmineen, lampaineen, kanoineen, ja tallissa rouskutti heiniä vanhan hyvän ajan työhevonen.
Tällaisessa miljöössä varpuset olivat kuin kotonaan. Ne löysivät tiensä navetta- ja kanalarakennusten sisätiloihin nokkimaan eläimille tarjottuja jyviä, ja höyryävät kompostit ja lantapatterit tarjosivat niille syötävää läpi kylmän talven.
Nyt on maailma toinen. Varpusia on vielä paikka paikoin, mutta kannan romahdus on joka tapauksessa ollut tuntuva. Tutkimukset osoittavat varpusten määrän taantuneen ainakin puoleen vuosien 1983–2010 välillä. Kun pesivän kannan arvio ennen oli lähes 600 000 paria, nykyinen määrä on noin 240 000 paria.
Ravinto on vähentynyt
Taantuma selittyy epäilemättä monilla tekijöillä. Tärkein lienee juuri tuo maatalousympäristön muuttuminen. Kaikenlainen tehokkuus on ollut varpuselle vierasta. Saatavilla oleva ravinto on vähentynyt ja maatilojen rakennusten saneeraus on vienyt varpusilta pesäpaikkoja. On voitu todeta, että varpusen väheneminen on ollut selvästi nopeampaa maaseudulla kuin kaupungeissa.
Ilmastonmuutoksellakin lienee osuutensa. Viime aikoina keväät ovat olleet aikaisempaa kylmempiä, etenkin huhti- ja toukokuu. On arveltu, että kolean sään johdosta varpuset eivät ole löytäneet poikasilleen soveltuvaa hyönteisravintoa. Kun kevään ensimmäisen pesinnän poikastuotto jää huonoksi, sitä ei ole enää mahdollista korvata uusintapesinnöillä.
Pikkuvarpusen aiheuttama kilpailu ei tutkijoiden mukaan kelpaa selitykseksi. Lajit pesivät eri paikoissa, ja ravinnon käyttökin on erilaista. Esimerkiksi samoillla ruokintapaikoilla varpuset ja pikkuvarpuset käyttäytyvät hyvin siivosti ja sopuisasti keskenään.
Kekseliäs kolopesijä
Oli miten oli, nyt varpusten paikan täyttävät pikkuvarpuset. Niitä riittää. Oksilta riippuvilla talipallotelineillä saattaa samanaikaisesti killua kymmenkuntakin pikkuvarpusta. Asunnoikseen ne ovat vallanneet pihapiirien linnunpöntöt. Ne lisääntyvät menestyksellisesti myös peltoaukeiden sähköpylväitten ontoissa metallisissa poikkirakenteissa. Sellaista pesäpaikkaa ei mikään muu kolopesijämme liene keksinyt.
Pikkuvarpunen on koko linnustomme voimallisin levittäytyjä. Vielä 1900-luvulla se oli Suomessa vähälukuinen pesimälaji, jolla oli kaksijakoinen levinneisyys. Ahvenanmaalla asusti pieni kanta, ja toinen esiintymä tunnettiin maan kaakkoiskulmauksessa itärajan tuntumassa.
Leviäminen kaakosta länttä kohti eteni hyppäyksittäin. Uusia asuinpaikkoja vallattiin kymmenien kilometrien välein, ja vasta aikaa myöten tyhjiöt täyttyivät. 1990-luvun alussa koko maan pesivän kannan suuruudeksi arvioitiin 8 000 paria. Nyt meillä uskotaan asustavan pitkälti yli 200 000 paria pikkuvarpusia, eikä ole nähtävissä merkkejä runsastumisen hidastumisesta.
Varsin mielenkiintoinen tieto kiirii meille kuitenkin muualta Euroopasta. Useissa eteläisemmissä maissa pikkuvarpunen on aivan viime vuosina alkanut harvinaistua. On jännittävää seurata, koska pikkuvarpusen määrä meilläkin tasaantuu ja lajin uskomattomalta näyttänyt voittokulku päättyy.
