Pandemian uhkaan liittyvä viestintä on vaikea laji. Hallitus, sosiaali- ja terveysministeriö sekä THL ovat saaneet kritiikkiä viestinnän jälkijättöisyydestä, eikä syyttävältä sormelta ole välttynyt mediakaan.
Liikaa koronauutisia. Liian vähän tietoa. Turhaa pelottelua, paniikinlietsontaa, vähättelyä, hyssyttelyä.
Kun katsomme peiliin, löytyy näihin kaikkiin ehkä perusteita. Mutta kuinka isosta asiasta oikeasti on kyse?
Viranomaiset vakuuttavat, että kausi-influenssa on ainakin toistaiseksi merkittävämpi riski kuin uusi koronavirus eli SARS-CoV-2019. Moni kysyy, miksi siitä siis pitäisi olla kiinnostunut uutistulvaa vastaavalla vakavuudella.
Vastaus ei välttämättä liity omaan tartuntariskiin, vaan muiden.
Uusi virus tekee tilanteen monella tapaa hankalaksi
Siitä ei ole kuin pari kuukautta, kun uudesta koronaviruksesta ei tiedetty mitään tai sitä ei ollut edes olemassa. Siksi viruksesta ei tiedetä vielä kaikkea oleellista.
Viruksen "uutuus" on myös biologisesti ja lääketieteellisesti oleellista, sillä rokotetta virukseen tai täsmälääkettä sen aiheuttaman taudin oireisiin ei ole. Eikä ole minkäänlaista immuniteettiakaan.
Kaikki tämä tehostaa viruksen leviämistä ja voimistaa tartuntojen vaikutuksia. Samalla se on harmillisen tehokas pelote.
Kun kysymysmerkkejä on niin paljon, on varautumisen mitoitus ja vaikkapa tiedottaminen hyvin hankalaa. Pitäisi välttää hysteriaa ja kertoa silti kaikki oleellinen mieluummin liian aikaisin, kuin yhtään liian myöhään.
On jossain määrin ymmärrettävää, että mediakaan ei ole aina osunut maaliin.
Kuolemiin keskittyminen sivuuttaa laajemmat riskit yhteiskunnalle
Erityisen tärkeää olisi hahmottaa kokonaiskuva ja katsoa eteenpäin siihen riskikenttään, jossa liikutaan.
Vaikka sitä yhä tehdään, todettujen tartuntojen tarkka lukumäärä eri maissa tai edes täsmällinen menehtyneiden määrä ei ole ollut uutisoinnin kannalta oleellista enää vähään aikaan. Sen sijaan tämä on ollut omiaan luomaan mielikuvaa lähestyvästä kuolemasta.
Toisaalta: jos ei ole syytä liioitteluun, ei myöskään vähättelyyn.
Toistaiseksi saatavilla olevien tietojen perusteella tartunta tappaa riskiryhmissä paljon esimerkiksi kausi-influenssaa todennäköisemmin. Hyvin iäkkäisiin vanhuksiin, diabeetikkoihin ja muihin riskiryhmiin kuuluu paljon suomalaisia ja vielä suuremmalla osalla on riskiryhmiin kuuluvia läheisiä.
Kuolevuuteen keskittyminen harhauttaa kuitenkin huomaamasta sitä, että suurimmat riskit suurelle enemmistölle liittyvät tartunnasta sairastumiseen, eivät menehtymiseen.
Muu terveydenhuolto ei voi väistyä pandemian tieltä
Jos jokin epidemia tartuttaa parin kuukauden aikana esimerkiksi 35 prosenttia väestöstä ja kaataa heidät viikoksi tai kahdeksi vuoteeseen, mitataan yhteiskunnan kestävyyttä.
Kriisin keskipisteessä olisi muutenkin hankaluuksissa kahlaava terveydenhuolto.
Osviittaa saadaan vuonna 2012 laaditusta, influenssapandemiaa koskevasta Suomen varautumissuunnitelmasta. Sen skenaarioiden mukaan keskivaikeakin pandemia voi viedä sairaalahoitoon muutaman viikon aikana parikymmentä tuhatta ihmistä.
Pahimmillaan vuodepaikat ja teho-osastot ovat pandemian vuoksi täynnä, terveyskeskukset tukossa ja iso osa henkilökunnasta itse sairaana. Sydänkohtauksia ja syöpäleikkauksia, murtuneita raajoja ja mieltä olisi silti hoidettava kuten ennenkin.
Lääkärit joutuvat entistä rankempaan priorisointiin ja miettimään, keneen tiukkenevia resursseja kannattaa panostaa ja kuka jätetään vähemmälle hoidolle.
Mieluummin leveä rintama kuin terävä piikki
Mahdollinen epidemia olisi parempi saada pitkäksi ja loivaksi mieluummin kuin lyhyeksi ja teräväksi. Se tekee juuri nyt uutisoitavista varautumistoimista niin oleellisia, vaikka lopullinen tartuntojen määrä ei vähenisikään.
Kun tartuntataudin todellista mittakaavaa ei vielä tiedetä, antaa varautumisvaihe aikaa varmistaa, että resurssit – vuodepaikoista hengityskoneisiin työntekijöihin – riittävät mahdollisimman hyvin silloin, kun pahin epidemiapiikki osuu kohdalle.
Onnistuneilla rajaustoimilla vaikeakaan epidemia ei todennäköisesti koettelisi koko maata samaan aikaan. Yksittäinen kaupunki, sairaanhoitopiiri tai Suomen osa voisi olla hyvin vaikeassa tilanteessa. Mutta jos toiset eivät ole, resursseja voidaan jakaa.
Virus ei valitse ihmisiä ammatin perusteella
Tämä ei koske vain terveydenhuoltoa.
Huoltovarmuuskeskuksen julkaisema 15-vuotias influenssapandemian yhteiskunnallisia ja kansantaloudellisia vaikutuksia koskeva varautumissuunnitelma nostaa kärkeen muun muassa valtionjohdon, maanpuolustuksen ja sisäisen turvallisuuden eli esimerkiksi poliisin ja pelastustoimen.
Seuraavina tulevat muun muassa energia- ja elintarvikehuolto, elintärkeät kuljetukset, rahoitus- ja vakuutustoiminta, liikenne sekä tietoliikenneyhteydet.
– Vakavat häiriöt missä tahansa näistä uhkaavat yhteiskunnan toimintaa, suunnitelma huomauttaa.
Eikä sovi unohtaa muitakaan aloja. Jos vaikka vain joka kymmenes suomalainen on sairaana samaan aikaan, heitä on yli puoli miljoonaa.
Silloin arjessa joudutaan miettimään myös sitä, onko ruokakauppa auki ja onko hyllyillä täytettä, pääseekö lapsi kouluun tai päiväkotiin ja kulkevatko bussit.
Talousvaikutukset koskevat kaikkia, haluamme tai emme
Kun talousjärjestelmämme on - monien mielestä vahingollisella tavalla - riippuvainen kasvusta, kaatuisivat myös ei-niin-tappavan pandemian talousvaikutukset kaikkien niskaan.
Suomessa esimerkiksi Finnair lomauttaa jo henkilöstöään, ja vahvasti epidemia-alueisiin sidonnaiset yritykset kärsivät. Vuoden kasvuennustettakin leikattiin, vaikka tilanteen vakavuutta voi vasta arvailla.
Mitä tapahtuu pidemmällä aikavälillä maailmankaupalle, vientiyrityksille ja kotimaan kulutukselle, on vielä kokonaan toisen mittaluokan kysymys. Osa asiantuntijoista on ehtinyt varoitella viruksen räjäyttävän jopa 70-luvun öljykriisiä vastaavan pommin.
Päästöt toki vähenevät ja luonnonvarojen kulutus samoin. Vaikka se on sinänsä oikea suunta, ei sen soisi tapahtuvan katastrofin kautta.
Jos ei tällä kertaa, niin ennen pitkää varmasti
Vielä ei tiedetä, saadaanko virus ja sen aiheuttama tauti COVID-19 kuriin, kehkeytyykö täysimittainen kaaos vai – kuten todennäköisimmin käy – jotakin tältä välitä.
Lievemmissäkin vaihtoehdoissa on hyvä huomioida, että jos mittavaa pandemiaa ei aiheuta uusi koronavirus, sen tekee lähes varmasti ja ennen pitkää jokin muu taudinaiheuttaja.
Valtion, kuntien, yritysten ja muiden organisaatioiden varautumisen ohella koetuksella on nyt tavallinen kansalainen. Hänen henkistä tasapainoaan horjuttavat oikean ja väärän tiedon tulva tai hiipivä pelko. Epävarmuutta lisäävät ehkä myös yksilönvapauden rajoittaminen, vaikutelma epätasa-arvoisesta hoidosta ja syystä tai syyttä hiipuva luottamus viranomaisiin.
Tarpeeksi pahassa epidemiassa yhteiskuntarauhakin voisi olla uhattuna. Joissakin ihmisissä kollektiivinen kriisi tuo esiin ihmisyyden parhaat puolet, mutta toisissa käy täsmälleen päinvastoin.
Jos nyt käy hyvin, tämä on ollut paljastava harjoitus. Valitettavasti sen oppeja tullaan vielä tarvitsemaan.