
Suomussalmen Urheiluampujia edustava Joonas Kallio paukutteli kansainvälisen vertailun kestävän tuloksen ilma-aseiden Pohjois-Suomen mestaruuskilpailujen toisena päivänä Rovaniemellä. Kallio voitti ilmapistoolin tuloksella 580.
Paikan päällä muisteltiin, ettei tällä vuosituhannella ole Rovaniemellä juuri 580 pisteen ylittäviä tuloksia nähty. Kainuun prikaatissa varusmiehiä kouluttava Kallio oli itsekin tyytyväinen.
– Ennätykseni on 587, mutta 580 ei ole ylittynyt kovin monta kertaa uralla. Tämä antoi luottamusta kevään kisoihin, kajaanilainen totesi tyytyväisenä.
Pohjois-Suomen mestaruus heltisi ylivoimaiseen tyyliin, sillä toiseksi sijoittunut Oulun Metsästys- ja Ampumaseuran Jani Tuulaniemi tähtäsi 549 ja kolmanneksi tullut Lapin Ampujien Jari Javarus 547.

Kallio lähtee ainoana suomalaisena pistooliampujana EM-kilpailuihin, jotka käydään Kroatian Osijekissa 16.–25. maaliskuuta. Huhtikuussa ovat ohjelmassa SM-kilpailut Tampereella ja maailmancup Pekingissä. Tampereen SM-kisoissa Kallio on hallitseva mestari.
– Suomen Ampumaurheiluliitto asetti EM-kisoihin todella kovat tulosrajat. Ilmapistoolin näyttökisoissa piti saavuttaa 576 pisteen keskiarvo.
– Noilla tuloksilla on yleensä päästy finaalivaiheeseen saakka. Finaali eli kahdeksan parhaan joukkoon yltäminen on luonnollisesti tavoitteena Kroatian EM-kisoissa, Kallio totesi määrätietoisesti.
– Mikäli finaaliin pääsee, siellä on kaikki mahdollista. Finaalissa ovat mukana Euroopan parhaat ja paremmuus ratkeaa desimaaleilla, maajoukkueampuja jatkoi.
Mies on voittanut urallaan kaksi vapaapistoolin, yhden ilmapistoolin ja yhden pienoispistoolin Suomen mestaruuden. Sotilaiden PM-kisoista palkintokaapissa on pari mitalia.
– Edustan Suomussalmen Urheiluampujia, koska saamme Kainuusta hyvän pistoolijoukkueen SM-kisoihin, Kallio taustoitti.
Tällä hetkellä on menossa rankka treenikausi, jota varten Kallio on ottanut myös lomaa töistä.
– Kun tärkeät kisat lähestyvät, huippukunto haetaan laukaisumääriä pudottamalla ja lihaskuormitusta pienentämällä, Kallio paljasti.
Toinen pohjoissuomalainen maajoukkueampuja, Oulun Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava rovaniemeläinen Juho Autio kokeili kilpailuvirettä myös sunnuntaina kilpailun ulkopuolella. Autio voitti lauantaina ilmakiväärin Pohjois-Suomen mestaruuden tuloksella 615,3. Sunnuntaina tulos oli peräti 620,9.
Järjestävän seuran Lapin Ampujien Johanna Uusitalo voitti N18-sarjan tuloksella 588,5.