
Maastohiihtäjien sprinttipäivän pettymykset olivat vaihtua järisyttäväksi yllätykseksi Pekingin olympialaisissa tiistaina. Lauri Vuorinen ja Jasmi Joensuu kokivat puolivälierissä sauvarikot, mutta Joni Mäki eteni finaaliin ja kamppaili mitalista viimeiseen kaarteeseen.
Miesten vapaan hiihtotavan sprintin loppusuoralla Norjan Johannes Hösflot Kläbo kiihdytti voittoon ennen Italian Federico Pellegrinoa. Venäläinen Aleksandr Terentjev karkasi Mäen ulottuvilta pronssille.
Mäellä oli jo vainu mitalista, mutta hän arvotti siitä huolimatta neljännen sijansa saavutukseksi eikä pettymykseksi.
– Olen ollut täällä hyvässä kunnossa, mutta tänään tuntui, että tämä on heikoin päiväni täällä. Ajattelin jo aamulla, ettei tule helppoa, Mäki kertoi.
Mäki tunsi hiihdon nihkeäksi karsinnassa ja joutui herättelemään itseään kamppailutunnelmiin. Puolivälierissä hän otti erävoiton, mutta finaalipaikka heltisi vasta loppusuoran kirikamppailussa.
Loppukilpailun Mäki hiihti välierän tapaan nousujohteisesti.
Vainu mitalista
Mäen välierä- ja finaalitaktiikat vaikuttivat viileiltä, mutta se oli pakon sanelema.
– Tänään ei ollut oma hevostelupäivä. Oli vain mentävä muiden mukana ja tehtävä loppuun ratkaisuja, Mäki tunnusti.
Mäki oli tyytyväinen jo välierän jälkeen, kun hän kiri napakalla kirillä finaaliin.
– Ensimmäinen finaalipaikka vapaan hiihtotavan sprintissä lämmitti. Olen ollut aika-ajossa monta kertaa viiden joukossa, mutta sitten kupoli ei ole kestänyt tai hiihto ei ole tullut loppuun asti.
Loppukilpailussa Mäki yllätti itsensä uudestaan.
– Finaalissa tiesin mäen päällä, että tulee tosi tiukkaa jaksaa loppuun. Koitin vain pysyä mukana niin pitkälle kuin pääsee.
Stadionin takasuoralla Mäen luisteluhiihto näytti silti lennokkaalta ja rennolta. Viimeisessä kaarteessa mitali välähti myös hiihtäjän mielessä.
– Haistoin jo mitalin, mutta kirissä ei ollut enää enempää annettavaa. En edes finaaliin lähtiessä uskonut, että mitali olisi noin lähellä.
Mäki ilmoitti kisan jälkeen olevansa valmis myös jatkotöihin. Parisprintti ja viesti ovat vahvoja vaihtoehtoja. Varsinkin parisprintti kiinnostaa.
– Minulla olisi siihen annettavaa. Katsotaan, miten valinnat menevät.
Unelmat murenivat
Suomen maastohiihtojoukkue jatkaa kisoja ilman varsinaisia epäonnistumisia, mutta sprintti tarjosi ankarat pettymykset Joensuulle ja Vuoriselle. Molempien tavoitteet olivat korkealla.
Sauvarikot pudottivat kaksikon välieristä. Joensuu päätyi naisten sprintissä sijalle 27 ja Vuorinen miesten kilpailussa 14:nneksi.
Joensuu pyrki kisoissa myös 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailuun ja mahdollisesti sitä kautta viestiin. Nyt jatko on uhattuna.
– Eiköhän ne ollut tässä nämä kisat, Joensuu pelkäsi.
– Tiesin, että tällä kisalla on isot panokset ja halusin hiihtää kovaa. Tuntuu valtavan pahalta.
Vuorisen jatkonäkymät Pekingin kisoissa ovat jopa synkemmät.
– Varmaan omat kisat oli tässä, Vuorinen tiivisti sauvarikkonsa koko merkityksen.
Vuorinen ei keksinyt itselleen sopivaa jatko-ohjelmaa, mutta ilmoittautui silti vapaaehtoiseksi.
– Täällä ollaan sitten vaikka varamiehen varamiehenä loppuun asti. Tai en ehkä viidellekympille lähtisi, Vuorinen huokaisi.
Myös Katri Lylynperä ja Jasmin Kähärä hiihtivät karsinnasta jatkoon ongelmitta, mutta molempien taival päättyi naisten sprintin puolivälierissä. Lylynperä oli lopputuloksissa 23:s ja Kähärä 26:s.