Joiku on muuttunut ja muuttanut muotoaan aina Nils Aslak Valkeapään tuotannosta lähtien. Aillohaš ja hänen jälkeensä monet muut saamelaistaiteilijat ovat kehittäneet joikua omaan suuntaansa ja liittäneet pohjoissaamelaiseen perinnemusiikkiin monenlaisia soittimia.
Nyt jo perinteeksi muodostuneessa Skábmagovat-festivaalin konsertissa Ánnámáret eli Anna Näkkäläjärvi muusikkoystävineen vei vanhan joikuperinteen aivan uusille tunturipuroille.
Täydelle salille lauantaina esitetty konsertti Sajoksessa pohjautuu vanhoihin arkistojoikuihin, joiden joukosta taiteilija on etsinyt ennen kaikkea oman sukunsa joikuja.
Perinteen uudistamisessa olennaista lienee, että mukaan jää jotain tuttua ja tunnistettavaa. Tuttua tässä tapauksessa on äänimaisema ja tapa esittää, mutta poljento ja rytmi ovat täysin uudistuneet.
Ánnámáretin joikulaulu on helmeilevän kirkasta tai karhean voimakasta. Suomalainen perinnesoitin, Ilkka Heinosen soittama jouhikko tuo mukaan oman karhean soundinsa, joka on samalla tavalla maanläheistä kuin joikukin. Turkka Inkilän live-elektroniikka puolestaan pyrkii maanpinnalta korkeuksiin kuten toisinaan myös joiku – kotkan siivin kaartelemaan tunturien ylle.
Anna Näkkäläjärven asu kävi samanlaista vuoropuhelua perinteen kanssa kuin konsertin musiikki. Mustaan tyylikkääseen asuun oli yhdistetty näyttävät riskut ja pauloilla kietaistut valkoiset lapinpuvun jalkineet.
Marja Viitahuhdan konsertin mittainen video täydensi musiikin tarinaa ja kertoi omaansa. Sen alati muuttuvat elementit olivat sekä esittävästä että abstraktista maisemasta.
Näistä aineksista syntyi kokonaisuus nimeltä Nieguid duovdagat eli Imaginary Landscapes. Siellä kuvitteellisessa tunturimaisemassa kohdattiin Anna Näkkäläjärven esivanhempia ja rakennettiin siltaa tähän päivään.