
Carolina Hurricanes voitti jääkiekon NHL:n pudotuspelien toisella kierroksella New Jersey Devilsin maalein 6–1 ja johtaa ottelusarjaa voitoin 2–0.
Carolinan ykkösnimi oli suomalaissentteri Jesperi Kotkaniemi, joka teki joukkueensa kaksi ensimmäistä maalia. Kotkaniemen ensimmäinen maali syntyi ylivoimalla. Porilaisella on nyt kasassa pudotuspeleissä tehot 3+1.
– Olemme tehneet todella hyvää työtä, kun olemme pysyneet kiekossa, loppuun saakka. Olemme taistelleet pelivälineestä, ja nyt se palkittiin, Kotkaniemi paalutti Carolinan verkkosivuilla.
Carolinan muista suomalaishyökkääjistä Sebastian Aho syötti joukkueensa kuudennen maalin. Aho on tehnyt pudotuspeleissä tehot 4+5.
Sen sijaan Jesse Puljujärvi jäi ottelussa tehopisteittä, kuten myös New Jerseyn Erik Haula.
"Alivoimapelimme oli ok"
Carolinan suomalainen maalivahti Antti Raanta ei ollut lainkaan ottelussa mukana, vaan joukkueen toisena maalivahtina oli Pjotr Kotshetkov. Venäläistä ei kuitenkaan nähty maalilla, vaan verkkoa vahti koko ottelun ajan tanskalainen Frederik Andersen, joka torjui yhteensä 28 kertaa.
Päävalmentaja Rod Brind'Amour nosti esiin Andersenin suorituksen. Tanskalaismaalivahti antautui vasta kolmannen erän alussa, kun Miles Wood kavensi 1–4:ään Carolinan alakerran hutiloinnin jälkeen.
– Vastustaja painoi päälle ottelun alussa. Sitten saimme pari jäähyä ja pelasimme hetken kolmella viittä vastaan. Peli olisi ollut täysin erilainen, jos vastustaja olisi saanut alussa yhden maalin. Isoja torjuntoja Andersenilta, päävalmentaja suitsutti.
– Alivoimapelimme oli ok, mutta vastustaja laukoi tolppaan ja "Freddie" oli koko illan mukana pelissä.
Ottelusarja siirtyy nyt Pohjois-Carolinan Raleigh'stä New Jerseyn Newarkiin ja jatkuu siellä sunnuntai-iltana Suomen aikaa kello 22.30. Jatkopaikkaan vaaditaan neljä voittoa.
NHL:
Pudotuspelien 2. kierros (4 voitolla jatkoon):
Itäinen lohko:
Carolina–New Jersey 6–1 (0–0, 4–0, 2–1)
C: Jesperi Kotkaniemi 2+0, Sebastian Aho 0+1.
Carolina johtaa ottelusarjaa 2–0.