Kari Kannala ja Antti Leinonen ovat väitelleet Raamatun uskottavuudesta.
Mitä Raamatun tekstisisällön väitettyyn (epä)alkuperäisyyteen tulee, suuren yleisön olisi totuudenmukaisen kokonaiskuvan asiasta saadakseen suotavaa tietää ainakin kaksi tosiasiaa: 1) että raamatullistenkin kirjoitusten ajallinen muuntuminen on totta ja 2) mutta että Raamatun kirjat tuhansine käsikirjoituksineen ovat antiikin ajalla laadituista kirjoituksista ylivoimaisesti parhaiten dokumentoituja.
Etenkin Uuden testamentin kirjojen alkuperäinen asu on ennallistettavissa miltei sataprosenttisella tarkkuudella.
Kari Kannala (LK 22.12.) edustaa näkemystä, jonka mukaan järki on uskon pahin vihollinen. Väitän, että usko on väistämätöntä.
Lähtökohtaisesti kustakin asiasta on olemassa yksi totuus eikä totuuden mahdollinen epämiellyttävyys tee totuudesta valhetta. Totuus ei lakkaa olemasta, vaikka emme sitä tuntisi. Ihminen ei läheskään aina kykene pääsemään totuudesta perille puuttuvan todistusaineiston takia.
Koska me ihmiset emme ole kaikkitietäviä, kaikki tietämisemme on pohjimmiltaan uskomista. Uskolla tarkoitan vahvaa luottamusta vahvistamattomaan. Se ei ole synonyymi millekään uskonnolle, jotka ovat uskomusjärjestelmiä, jollaisia kaikki maailmanselitykset mukaan luettuna ateismi ovat.
Ihmisyksilön kriittisyysasteesta ja maailmankatsomuksesta riippuu, kuinka paljon ja kuinka vahvoja todisteita hän vaatii kunkin väitteen tueksi ennen kuin uskoo sen todeksi sen sijaan, että uskoisi, ettei väitteeseen kannata uskoa. Edellä kirjoitettu ei tarkoita, että mikä tahansa väite olisi yhtä uskottava kuin mikä tahansa muu väite. Paremmin perusteltu väite on uskottavampi kuin huonommin perusteltu väite.
Kaikki inhimillinen tietäminen on perimmiltään uskomista. Mitä kysymykseen olevaisuuden olemuksesta tulee, esimerkiksi Jeesuksen ylösnousemukseen ei kaltaiseni tiedemiehen ole aivan helppo uskoa, mutta eipä minun ole helppo uskoa siihenkään, että eloton, tiedoton ja tahdoton atomimuodostelma olisi päättänyt alkaa kopioitua välttyäkseen tuhoutumiselta hajottavassa maailmankaikkeudessa ja että universumissamme vain sattumalta vallitsisivat sellaiset luonnonvakiot, jotka mahdollistavat elämän.
Niin kauan kuin ihminen ei ole kaikkitietävä, ihmisjärki on väistämättä uskolle alisteinen.