
Pari vuotta sitten Jari Katajiston vaaka näytti hurjia lukemia: 106 kiloa oli 180-senttiselle Jarille liikaa. Liikunta oli vähäistä kipeän nilkan takia, eikä sen leikkaaminen ollut mahdollista.
– Lääkäri kertoi, ettei nilkkaani voi leikata ylipainon ja muiden terveysongelmien vuoksi. Liikunta ei innostanut, ruokavalioni oli rempallaan ja nukuin huonosti. Silloin tajusin, että nyt on muutoksen aika.
Kuntoilusta osa arkea
Aluksi Jari alkoi syödä terveellisemmin ja jätti alkoholin kokonaan. Kun syöminen oli saatu kuntoon, myös liikkumiseen tarvittiin muutos. Jari päätti aloittaa kuntoilun ja vaihtoi auton sähköpyörään, jolloin paino alkoi pudota.
– Kuntoilusta kannattaa tehdä osa arkea. Kun auton korvaa sähköpyörällä, saa helposti päiväänsä liikuntaa. Työmatkoista ja kauppareissuista tulee kuntoilua, ja kynnys hypätä pyörän selkään on pieni. Sähköpyörällä on kätevä lähteä kauemmaksikin, eivätkä ylämäet haittaa. Vastatuulessakin ajaminen vain virkistää!
Liikunnan ja ruokavalioremontin myötä Jari laihtui reilussa vuodessa yli 20 kiloa ja on nyt elämänsä kunnossa.
– Kuntoni on nyt parempi kuin vuosiin, eikä kipeä nilkkakaan enää vaivaa. Lääkärin mukaan verenpaine ja veriarvot ovat kuin rippikouluikäisellä, ja unenlaatu on parantunut huomattavasti.
Sähköpyörän hyödyt yllättivät
Sähköpyörä tekee liikkumisesta mukavaa ja helppoa, jolloin arkiliikunta lisääntyy kuin huomaamatta. Myös Jari löysi sähköpyöräilemällä liikunnan ilon:
– Sähköpyörällä ajaminen on nautinto. Tavallisella pyörällä en lähde huvikseni ajelemaan, mutta sähköpyörällä olen tutustunut uusiin paikkoihin omassa kotikaupungissani. Tämä on niin hauska tapa liikkua, että hankittiin emännällekin sähköpyörä.
Terveysvaikutusten lisäksi Jari huomasi myös sähköpyöräilyn muut hyödyt.
– Kun auton vaihtaa sähköpyörään, säästää huomattavasti rahaa. Pyörällä liikkuminen antaa myös hyvän kuvan yrityksestäni, kun ajan asiakkaan luokse auton sijaan sähköllä ja lihasvoimalla. Lisäksi kaupungissa ei tarvitse tuhlata aikaa parkkipaikan etsimiseen.
Jari innostui kevään hittipyörästä
Sähköpyörät ovat saavuttaneet tänä vuonna hurjan suosion, ja kysytyimmät mallit myydään loppuun jo kevään aikana. Jari ajaa Suomessa suunnitellulla FitNord Venture 300 -sähköpyörällä, jossa on tuplasti akkutehoa hänen vanhaan sähköpyöräänsä verrattuna. Yhdellä latauksella ajaa jopa 150 kilometriä.
– Tämä pyörä on kevyt ajaa, mutta rakenteeltaan tukeva, eli sopii isommallekin miehelle. Ruskeat kahvat ja istuin ovat tyylikkäät, joten tämä pyörä erottuu edukseen myös ulkonäkönsä puolesta.
Jarilla on toimiva neuvo kaikille laihduttajille ja elämäntapamuutoksesta haaveileville:
– Suosittelen sähköpyörää kaikille, jotka tavoittelevat liikunnallista ja terveellistä elämää. Vaikea kuvitella ketään, kenelle sähköpyörä ei sopisi. Jos tuntuu että on vaikea saada itsensä liikkumaan, niin siitä vaan sähköpyörä alle ja liikkeelle!
Kevään 2021 suosituimmat sähköpyörät
Miesten FitNord Venture 300 -sähköpyörä:
www.kuntokauppa.fi/fitnord-venture-300-sahkopyora

Naisten FitNord Ava 300 -sähköpyörä:
www.kuntokauppa.fi/fitnord-ava-300-sahkopyora
