(Arkistojuttu vuodelta 2009) Muuttohaukkaperhe jättää pian kotijänkänsä palatakseen sille taas ensi keväänä – jos luoja suo.
Tuttu huuto tervehtii jängälle työntyjää. - Khrii-khrii-khrii!
Katse etsiytyy taivaalle ja silmä löytää pian huutajan. Paitsi, että niitä on nyt kolme.
Heinäkuiset muuttohaukkauntuvikot ovat jo lähes äitinsä kokoisia lintuja, jotka tunnistaa poikasiksi hieman vaappuvasta lentotyylistä. Se taas selittänee sen, ettei isähaukkaa näy taaskaan missään. Poikasten lentotaito ei taida riittää vielä saalistamiseen.
Pian sen on riitettävä.
Vilpoinen pohjoistuulipuuska pyyhkäisee haukkasuon halki syksyä lupaillen.
Lähiviikkojen aikana haukat jättävät kotijänkänsä. Ensin lähtevät vanhemmat. Sen jälkeen jälkikasvu on omillaan.
Eikä riitä, että haukanpojat oppivat saalistamaan.
Niiden on opittava myös suunnistamaan.
Muuttohaukka viettää talvet etelän lämmössä.
Lapin kesässä pesivät haukat lentävät syksyllä Välimeren maisemiin. Pohjoisessa rengastettuja lintuja on löydetty kuolleina linjalta Ruotsi-Tanska-Alankomaat-Belgia-Ranska-Espanja, mistä tutkijat ovat päätelleet, että muuttohaukka lentää Etelä-Ranskan ja Espanjan talvehtimisalueelle suunnilleen tätä reittiä pitkin.
Osa haukoista matkaa kauemmaksikin. Eteläisimmät lintulöydöt ovat Pohjois-Afrikan puolelta Libyasta, Algeriasta, Marokosta ja Länsi-Saharasta.
Matkan pituus ei ole ongelma luomakunnan nopeimmalle olennolle. Jos muuttohaukka lentäisi suorinta tietä valitsemalleen talvehtimisalueelle – mitä se ei ilmeisesti tee – siltä kuluisi matkaan reilu viikko.
Mutta mistä ihmeestä rovaniemeläisjängän yllä liihotteleva muuttohaukanpoikanen tietää, milloin ja mihin sen on lennettävä? Lintuhan ei ole käynyt kotijänkänsä ulkopuolella vielä kertaakaan.
Ja reissuun pitäisi lähteä omin päin ilman vanhempia.
- Se on näitä luonnon ihmeitä. Linnulla on sisäinen tieto siitä, minne sen on mentävä, valtakunnallista petolintuseurantaa johtava Metsähallituksen ylitarkastaja Tuomo Ollila tietää.
Muuttohaukat eivät anna jängällä tarpojalle hetken rauhaa.
Huuto on noteerattu myös muualla. Hanhitokka nousee siivilleen suon toiselta laidalta. Joutsenperhe liikehtii levottomasti takarimmikossa.
Sen sijaan harmaalokit ovat kadonneet jängältä, eikä ihme.
Haukkojen kesäinen pesintämätäs on valkoisten sulkien peitossa. Kasasta erottuu kynittyjen munarosvojäänteiden lisäksi ainakin tavin, muutaman kahlaajan ja lehtokurpan höyheniä.
Haukanpojilla ei ole ollut kesän aikana pula sapuskasta. Sen ansiosta pienokaisista on kasvanut vahvoja lintuja, mikä ei tarkoita sitä, että pahin olisi takana.
Se on vielä edessä.
Iso osa kesän poikasista kuolee ensimmäiselle muuttomatkalleen. Pahin tappaja on nälkä.
Hengissä säilyvät vain ne yksilöt, jotka oppivat tappamisen taidon nopeasti, eikä sekään vielä riitä.
Vaikka aikuisella muuttohaukalla ei ole luontaisia vihollisia, lintujen on väistettävä muuttomatkan ansat, joista useimmat ovat ihmisen virittämiä: voimajohtojen ja muiden lentoesteiden lisäksi haukan henkeä vaanivat ympäristömyrkyt, jotka kulkeutuvat ruoan kautta lintujen elimistöön.
Ja tietysti eteen saattaa osua herkkäsorminen metsästäjä, joka ei osaa erottaa tarunhohtoista taivaanjumalaa linnunpyytäjän kilpailijasta, kanahaukasta.
Pahimmassa tapauksessa Lohelan Juhan rengastamat haukanpojat päätyvät punaiseksi pisteeksi rengastustoimiston kartalle.
Kesä 2009 jää historiaan kohtuullisena muuttohaukanpesintäsuvena.
- Ei mikään ennätysvuosi, muttei aivan huonokaan. Alueelliset erot olivat tällä kertaa tavallistakin suurempia, Tuomo Ollila tiivistää ja vaikuttaa tyytyväiseltä rovaniemeläisjängän antiin.
Kaksi munaa, kaksi poikasta ja kaksi uutta, muuttomatkalle pian suuntaavaa muuttohaukkaa – naaras ja koiras – ei ole huono tulos. Ikiaikainen muuttohaukkojen pesintäsuo, jonka sijainti on linnun uhanalaisuuden takia tarkoin varjeltu salaisuus, ei pettänyt tälläkään kertaa.
Rovaniemeläinen lintumies Veikko Salkio löysi samalta jängältä muuttohaukanpesän tasan 54 vuotta sitten. Sittemmin lintulaji oli kuolla sukupuuttoon – kiitos ympäristömyrkky DDT:n, jota ihminen kylvi surutta pelloille ja metsiin 1960-luvulla.
Taivaanjumala katosi hetkeksi myös rovaniemeläisjängältä, mutta palasi, eikä ole jättänyt paikkaa sen jälkeen. Haukkasukupolvet vaihtuvat, mutta kotijänkä ei.
Tätä voisi kutsua todelliseksi kotiseutu-uskollisuudeksi.
Haukkakolmikko hiljenee vähitellen. Poikaset istahtavat matalan kelon oksalle jängän laitaan. Äitihaukka liitelee suon vastakkaisella reunalla seisovan männyn pankaoksalle, mistä se seuraa koko ajan tarkkaavaisesti kuokkavieraiden liikkeitä.
Muuttohaukat ovat myös luomakunnan tarkkanäköisimpiä otuksia.
- Eiköhän ne tule tänne taas ensi huhtikuussa, Ollila uskoo.