Itä-Lapin kuntayhtymä esittää, että päivittäistä autojuna-yhteyttä Helsingistä Kemijärvelle kokeiltaisiin vuosina 2020–2021. Tällä hetkellä autojuna kulkee Kemijärvelle kerran viikossa.
Kuntayhtymä sisällytti esityksensä lausuntoon, joka käsittelee alueellisen junaliikenteen osto- ja velvoiteliikenteen kehittämistä vuosina 2020–2022.
Kuntayhtymä huomauttaa, että autojunan käyttö on lisääntynyt matkailun kasvaessa. Jokapäiväinen juna palvelisi matkailua nykyistä monipuolisemmin.
Kuntayhtymä korostaa myös, että auto- ja yöjunayhteys on elinehto koko Itä-Lapin matkailun ja muun elinkeinoelämän kehittymiselle. Junalla matkustaminen on ekologista ja Itä-Lapin kunnissa on sitouduttu käyttämään junayhteyttä mahdollisuuksien mukaan. Junayhteys Kemijärvelle toimii syöttöliikenneyhteytenä linja-autoliikenteelle, joten sillä on merkitystä linja-autoliikenteen kannattavuuteen.
Siksi kuntayhtymä korostaa lausunnossaan, että yöjunayhteys on säilytettävä myös jatkossa ja ostoliikennesopimusta tulee jatkaa. Lisäksi matkaketjuja on tarkasteltava kokonaisuutena, jotta sujuvat yhteydet seutukuntaan säilyvät.