Istukan ennenaikainen irtoaminen lisää lapsen kuolemanvaaraa ennakoitua enemmän, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Suurin riski menehtyä on ensimmäisen vuoden aikana, mutta riski on olemassa myös myöhemmin, käy ilmi Husin Naistenklinikalla naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriksi erikoistuvan Outi Riihimäen tutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan istukan ennenaikaisesta irtoamisesta selvinneillä lapsilla oli kätkytkuolemia kolme kertaa enemmän verrattuna muuhun suomalaiseen lapsiväestöön. Tähän on luultavasti syynä se, että istukan ennenaikainen irtoaminen altistaa lapset ennenaikaisuuden ja synnytyksen aikaisen hapenpuutteen kautta hengitysvaikeuksille ja -katkoksille.
Äidin tupakoiminen lisää istukan ennenaikaisen irtoamisen riskiä, mutta se on myös näiden lasten suurin yksittäinen kuolemanriskiä lisäävä tekijä.
Jo aiemmin on tiedetty istukan ennenaikaisen irtoamisen aiheuttamat välittömät seuraukset lapselle ja äidille, mutta tähän asti ei ole tiedetty sitä, kuinka kauan lapsi on kuolemanvaarassa.
Tutkimuksessa muistutetaan, että vaikka istukan ennenaikainen irtoaminen voi olla lapselle kohtalokasta, se on kuitenkin hyvin harvinaista. Riihimäen tutkimuksessa oli mukana ajanjakso vuodesta 1987 vuoteen 2005, jolloin Suomessa synnytettiin reilut 1,1 miljoonaa lasta. Istukka irtosi ennenaikaisesti synnytyksistä 0,4 prosentissa.
Riihimäki kävi läpi tiedot lähes 3 900:sta elävänä syntyneen lapsen synnytyksestä, joissa istukka oli irronnut ennenaikaisesti. Niitä hän vertasi tietoihin noin 12 500 lapsesta ja synnytyksestä, joissa istukka irtosi normaalisti.