Isä on ensi kertaa ras­kaa­na Suo­mes­sa – ter­vey­den­huol­lon tie­to­jär­jes­tel­mät eivät tun­nis­ta ti­lan­net­ta

Suomessa on tiettävästi ensimmäistä kertaa käsillä tilanne, jossa mies on raskaana. Hänen on määrä synnyttää kevättalvella.

Kyse on kahden miehen avioparista, jossa raskaana oleva isä on taustaltaan transsukupuolinen. Hänet on siis määritetty syntyessään naiseksi, mutta hän on käynyt läpi sukupuolen korjausprosessin. Lasta odottava isä sai toissa vuonna miehen henkilöllisyystunnuksen ja hän on elänyt jo vuosia miehenä.

Lännen Median haastattelema aviopari kertoo pohtineensa ensin lapsen hankkimista esimerkiksi useamman aikuisen apilaperheenä. Pariskunnan transmies päätti kuitenkin keskeyttää tilapäisesti hormoniterapiansa viime vuonna, vaikka hänellä oli jo varattu aika kohdun ja munasarjojen poistoon.

Kuukautiset palasivat keväällä, ja lapsi sai alkunsa jo toisella yrittämällä alkukesästä. Nyt tuleva isä on neljännellä kuulla raskaana.

Raskaus on sujunut hyvin

Raskaus on sujunut muuten hyvin, mutta avioparin mukaan terveydenhuollon tietojärjestelmät eivät tunnista tilannetta, jossa raskaana olevalla on miehen henkilöllisyystunnus. Terveydenhuoltoon liittyvän paperityön kanssa onkin ollut ongelmia sekä neuvolassa että sairaalassa.

Pariskunnan mukaan heitä hoitaneet terveydenhuollon ammattilaiset ovat suhtautuneet isän raskauteen asiallisesti.

Avioparia mietityttää Kelan tukien hakeminen synnytyksen jälkeen, sillä lainsäädännössä ei ole varauduttu siihen, että synnyttäjä voi olla mies. Esimerkiksi äitiysraha on sairausvakuutuslaissa määritelty kuuluvaksi naiselle, jonka raskaus on kestänyt vähintään 154 päivää.

Isien mielestä lakitekstit tulisi päivittää ottamaan erilaiset perheet huomioon.

–Lapsen oikeudet tässä varmaan on suurin asia, toinen heistä muistuttaa.

Harvinaista maailmallakin

Suomessa on kerrottu jo aiemmin julkisuudessa henkilöistä, jotka ovat korjanneet sukupuolensa saatuaan ensin lapsia.

Nyt on kuitenkin tiettävästi ensi kerta, kun sukupuolensa juridisesti mieheksi vahvistanut henkilö on raskaana ja synnyttämässä myöhemmin lapsen.

Täysin varma asiasta ei voi olla, sillä joku muukin transmies on voinut pitää taukoa hormoniterapiassaan ja saada lapsen. Ainakaan Sateenkaariperheet ry:llä, Trasek ry:llä tai Setan Transtukipisteellä ei ole kuitenkaan tietoa tällaisista perheistä Suomessa.

Miehen raskaus ja synnyttäminen ovat maailmanlaajuisestikin erittäin harvinaisia tapauksia.

Amerikkalaisen Thomas Beatien uutisoitiin vuonna 2008 olevan maailman ensimmäinen lapsen synnyttänyt mies. Sen jälkeen raskaana olevista ja synnyttäneistä miehistä on uutisoitu Yhdysvaltojen lisäksi ainakin Saksassa, Itävallassa ja Britanniassa.