Mainos

Ilon hyppyjä ja riemun kil­jah­duk­sia!

Facebook muistutti minua vähän aikaa sitten tilanteesta, joka oli tapahtunut muutama vuosi sitten. Se muistutti minua tilanteesta, jossa pieni tyttö tulee kesken kastetoimituksen vakavalla naamalla minun eteeni ja kysyy vakavaan äänensävyyn: osaatko pappi hyppiä? Aivan mitään ennakkovaroitusta pappi joutuu haastavan tilanteen eteen. Tytölle oli todistettava, että vielä on papilla taito hyppyihin. Kastetoimituksen jälkeen tyttö katsoo merkitsevästi ja eihän se ole kuin hypättävä! Voi, mikä riemu ja ilo, kun saimme tuon tytön kanssa hyppiä – muiden nauraessa!

Lapsen aitous, välittömyys ja ilo tekevät minuun kerta toisensa jälkeen vaikutuksen. Miten suurta lahjaa onkaan tarttua hetkiin, tilanteisiin ja mahdollisuuksiin. Olihan lapset myös niitä, joita Jeesus erityisesti kutsui luokseen, sillä heidän kaltaisensa on Jumalan valtakunta. Jokainen meistä on aarre omalla paikallaan. Erityisesti minusta kuitenkin tuntuu, että lapset ovat heitä, jotka voivat meille opettaa jotain hyvin ainutlaatuista: iloa, joka pulppuaa käsittämättömällä tavalla, kysymyksiä, jotka pistävät ihmettelemään ja hyppäämään elämään ja sen ihmeellisyyteen.

Voisiko siis alkanut paastonaika olla sitä, että löytäisimme sydämestämme piilossa olevia hyppypyppy-koikkaloikkasia, emme murehtisi huomispäivää, koska jokaiselle päivälle riittävät sen omat murheet, tarttuisimme iloon, toivoon ja rakkauteen! Ihmettelisimme elämää, ihmettelisimme Jumalaa? Ottaisimmeko kiinni sydäntemme aarteista ja iloitsisimme niistä! Kiinnittäköön paasto meitä elämään, toinen toisiimme ja Jumalaan.

”Jumala, avaa meidän sydämemme näkemään toinen ihminen Jumalan kuvana, suurena aarteena.”

-

Laura Kinnunen

Vt. Kappalainen

Keminmaan seurakunta