Iivo Nis­ka­nen tyrmää ladulla ja ää­nes­tyk­sis­sä – Vuoden ur­hei­li­jak­si toisen kerran pe­räk­käin

Iivo Niskanen voitti Pyeongchangin olympialaisissa 50 kilometrin hiihdon.
Iivo Niskanen voitti Pyeongchangin olympialaisissa 50 kilometrin hiihdon.
Kuva: Jussi Leinonen

Urheilugaalan arvostetuin palkinto meni torstain Urheilugaalassa odotettuun osoitteeseen. Palkinnon pokkasi toista kertaa peräkkäin maastohiihtäjä Iivo Niskanen.

Niskasen olympiavoitto noteerattiin yleisöäänestyksessä myös vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi.

Niskasen ykkössijan sinetöi 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun voitto Pyeongchangin olympialaisissa. Viime vuonna hänet palkittiin Vuoden urheilijana Lahden kisojen maailmanmestaruudesta.

– Uskomatonta päästä toista kertaa putkeen Vuoden urheilijaksi, Niskanen totesi.

– Saavutin viime kaudella isoimman voiton, mitä lajissani voi saada, kun tuli olympiakulta kuninkuusmatkalla. Siitä olen iloinen.

Niskanen kiitti lähimmäisiään, tukijoukkojaan ja myös urheiluyleisöä.

 – Teemme tätä osittain myös teidän penkkiurheilijoiden elämysten takia. Ja teidän kritiikki kannustaa meitä urheilijoita vielä kovempiin suorituksiin, Niskanen kertoi.

Niskasta juhlittiin vuoden urheilijana myös 2014 yhdessä Sami Jauhojärven kanssa, kun kaksikko oli taistellut olympiakultaa Sotshin kisojen parisprintistä.

Legendojen jäljillä

Niskanen, 27, on noussut nopeasti Suomen maineikkaimpien urheilulegendojen rinnalle. Urheilutoimittajien vaalissa vain maastohiihtäjä Veikko Hakulinen on valittu neljään kertaan Vuoden miesurheilijaksi.

Maastohiihtäjät Siiri Rantanen ja Marjatta Kajosmaa ovat saavuttaneet neljästi Vuoden naisurheilijan palkinnon.

Erillisistä mies- ja naisurheilijan palkinnoista luovuttiin 2008.

Olympiavoittajana Niskanen totesi "onnistuneensa juuri siinä kilpailussa, jossa oli tarkoitus". Hän on saavuttanut arvokisavoittonsa perinteisellä hiihtotavalla, mutta seuraavaksi tavoitteekseen hän asetti menestyksen kaikilla matkoilla ja molemmilla tekniikoilla.

– Haluan kehittyä kokonaisvaltaisesti hiihtäjänä ja urheilijana, jotta pystyisin olemaan kaikessa parempi. Se kiehtoo, Niskanen kaavaili Pyeongchangin kisojen päätteeksi.

Ehkä vähän skumppaa

Niskasen suurimmat menestysodotukset ovat silti edelleen perinteisen hiihtotavan kilpailuissa. Seefeldin MM-kisoissa helmi-maaliskuun vaihteessa hänen päämatkansa on 15 kilometrin kilpailu.

Matkan ennakkonäkymät selviävät sunnuntaina Viron Otepäässä. Maailmancupin kilpailu on Niskaselle kauden tärkein välietappi, koska matka on cupin ohjelmassa ennen MM-kisoja vain Rukalla ja Otepäässä.

Sen takia Niskanen juhlii Vuoden urheilija -valintaansa varovaisesti.

– Ehkä vähän skumppaa. Mutta hyvin vähän, Niskanen ennakoi juhliaan, koska hänen oli tarkoitus lentää yöksi Viroon.

– Yritän silti nauttia tästä tämän illan.

Maastohiihdon kaksinkertainen olympiamitalisti Krista Pärmäkoski oli Vuoden urheilija -äänestyksessä toinen ennen Kaisa Mäkäräistä, Petra Ollia ja Lauri Markkasta.

Vuoden urheilija -äänestyksen tulokset:

Vuoden urheilija: Iivo Niskanen (maastohiihto) 4 470 pistettä (358 ykkössijaa)

Muut ääniä saaneet: 2) Krista Pärmäkoski (maastohiihto) 3 206 (13), 3) Kaisa Mäkäräinen (ampumahiihto) 3 058 (31), 4) Petra Olli (paini) 3 057 (33), 5) Lauri Markkanen (koripallo) 2 379 (39), 6) Lukas Hradecky (jalkapallo) 1 505 (29), 7) Leo-­Pekka Tähti (yleisurheilu) 1 293 (4), 8) Enni Rukajärvi (lumilautailu) 802, 9) Pekka Rinne (jääkiekko) 786 (3), 10) Kimi Räikkönen (autourheilu) 733 (3),

11) Patrik Laine (jääkiekko) 721 (3), 12) Matti Suur-Hamari (lumilautailu) 683 (2), 13) Mikko Rantanen (jääkiekko) 671 (1), 14) Teemu Pukki (jalkapallo) 576 (9), 15) Mikko Korhonen (golf) 469 (1), 16) Sebastian Aho (jääkiekko) 452 (1), 17) Marika Teini (suunnistus) 391, 18) Mira Potkonen (nyrkkeily) 358, 19) Salibandyn miesten MM-­kultajoukkue 231 (5), 20) Henri Kontinen (tennis) 230,

21) Eva Wahlström (nyrkkeily) 184 (1), 22) Mika Poutala (pikaluistelu) 178, 23) Jalkapallon miesten maajoukkue 165 (4), 24) Elina Gustafsson (nyrkkeily) 133 (1), 25) Aleksi Leppä (ampumaurheilu) 125 (1), 26) Eero Remes (moottoripyöräily) 114, 27) Edis Tatli (nyrkkeily) 113, 28) Valtteri Bottas (autourheilu) 105, 29) Mimosa Jallow (uinti) 100, 30) Juha Puhtimäki (pesäpallo) ja Kaisa Sali (triathlon) 87,

32) Jääkiekon naisten olympiapronssijoukkue 72, 33) Amanda Kotaja (yleisurheilu) 71, 34) Sanna Kärkkäinen (moottoripyöräily) 70, 35) Jorma Kontio (raviurheilu) 60, 36) Henry Manni (yleisurheilu) 58, 37) Aleksandra Blinnikka (purjelautailu) 51 (1), 38) Anni Vuohijoki (painonnosto) 47, 39) Elias Kuosmanen (paini) ja Jussi Laurila (pyöräsuunnistus) 41,

41) Titta Keinänen (karate) 40, 42) Jari-Matti Latvala (autourheilu) 38, 43) Nico Rönnberg (käsipallo) 34, 44) Muodostelmaluistelun maailmanmestari Marigold IceUnity 33, 45) Marcus Johnsson – Jussi Myllymäki (moottoriveneily) 32, 46) Antonia Haga (pyöräsuunnistus) 30 (1) ja Jaak Vainomaa – Tiina Tulikallio (tanssiurheilu) 30, 48) Osku Palermaa (keilailu) 29 (1), Henna Blomroos (frisbeegolf) 29 ja Lentopallon miesten maajoukkue 29,

51 Pesäpallon miesten Suomen mestari Joensuun Maila 28, 52) Hanna Rantala (voimanosto) 26, 53) Meri Ilmarinen (painonnosto) 24, 54) Jalkapallon miesten Suomen mestari Helsingin Jalkapalloklubi 23, 55) Ronja Oja (yleisurheilu) 22, 56) Satu Mäkelä-Nummela (ampumaurheilu) ja Jouni Tähti (biljardi) 20, 58) Susanna Törrönen (voimanosto) 19, 59) Golfin miesten amatöörikilpailujen EM-kultajoukkue 17, 60) Tomi-Pekka Heikkilä (ampumaurheilu) ja Pekka Päivärinta – Jussi Veräväinen (moottoripyöräily) 15,

62) Perparim Hetemaj (jalkapallo) 14, 63) Satu Mykkänen (thainyrkkeily) ja Juho Päivinen – Mari Munne (tanssiurheilu) 13, 65) Aki Pihlaja (moottorikelkkailu) 12 (1), Lentopallon naisten maajoukkue 12 ja Ilkka Tuomisto (maastohiihto) 12,

68) Jääkiekon miesten Suomen mestari Oulun Kärpät, Lentopallon miesten Suomen mestari Vammalan Lentopallo ja Henna Saarinen (pyöräsuunnistus) 11,

71) Tuomas Määttä (jääpallo) 10 (1), Jääkiekon CHL-mestari JYP 10 ja Robin Lod (jalkapallo) 10, 74) Keilailun naisten EM-hopeajoukkue, Petteri Koponen (koripallo), Jääpallon miesten Suomen mestari Lappeenrannan Veiterä, Atte Ohtamaa (jääkiekko) ja Salibandyn miesten Suomen mestari Tampereen Classic 9, 79) Keilailun naisten trion EM-hopeajoukkue 8, 80) Oliver Helander (yleisurheilu) 7,

81) Jaakko Hänninen (maantiepyöräily), Käsipallon miesten Suomen mestari Riihimäen Cocks ja Niklas Moisander (jalkapallo) 6, 84) Aleksander Barkov (jääkiekko), Piia Korhonen (lentopallo), Jukka Kytölä (futsal), Tapio Lehtinen (purjehdus), Eemeli Pirinen (alppihiihto), Arvi Savolainen (paini) ja Yleisurheilun miesten EM-pikaviestijoukkue 5,

91) Antti Savolainen (voimanosto) ja Otso Virtanen (tennis) 4, 93) Amerikkalaisen jalkapallon miesten EM-pronssijoukkue, Joukkuevoimistelun MM- ja EM-hopeajoukkue Tampereen Sisun Minetit, Koripallon miesten Suomen mestari Kauhajoen Karhu ja Sasu Salin (koripallo) 3,

97) Mika Forss (raviurheilu), Jääkiekon U18-poikien MM-kultajoukkue, Lauri Kerminen (lentopallo), Topi Raitanen (yleisurheilu) ja Urpo Sivula (lentopallo) 2,

102) Juha Kivilehto (salibandy), Chris Mulumba (amerikkalainen jalkapallo), Vesa Törnroos (ampumaurheilu) 1.

Urheilugaalassa palkittuja:

Vuoden Valmentaja: miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva

Vuoden Esikuva: nyrkkeilijä Eva Wahlström

Vuoden Joukkue: salibandyn miesten MM-kultajoukkue

Nuori Urheilija: ralliautoilija Kalle Rovanperä

Suomen Urheilun lähettiläs -palkinto: Teemu Selänne

Suomen urheilun Hall of Fame -kunniagallerian uudet jäsenet: Lea Hakala, Kalevi Heinilä, Seppo Räty ja Teemu Selänne

Vuoden Urheiluseura: Helsingin Uimarit

Elämänura-palkinto: Kalervo Kummola

Läpimurto: karateka Titta Keinänen

Taustavoima: Aki Ajo

Urheilun hyväntekijä: Mika Anttonen

Urheilukulttuuri: Leif Lampenius

Erikoispalkinto: antidopingtyön uranuurtaja Timo Seppälä

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n Vuoden Urheiluteko: uimari Nader Khalili, yleisurheilija Lotta Pukkila, sokkopingiksen pelaaja Olli Kytöviita ja kelkkahiihtäjä Sini Pyy

Suomen liikkuvin kunta: Oulu

Suomen Aktiivisin Työpaikka -palkinto: Kiiltoclean Oy

-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen
-
Kuva: Jussi Leinonen

Lue myös:

Myös Iivo Niskanen valitsi itse oikein