Da Capo
Vanheneminen ei ole pelkästään mukavaa. Unirytmi sekoilee, nivelet naksuvat aamuisin ja jostain on kotiin ilmestynyt semmoinen asia kuin veto. Toisaalta on mahdollista, että ikääntyessä katse avartuu.
Nuorempana inhosin tätä elokuvaa. Da Capo edusti juuri sitä tärkeilevää, viipyilevää ja tyhjää tuijottavaa taide-elokuvaa, jonka umpihauteeseen Kaurismäen veljekset puhalsivat kuin tuuli mereltä. Jopa kapakkakohtauksissaan.
Ei se nyt tuntunut niin pahalta. Kovasti tärkeitä ja jähmeitä siinä yhä ollaan, mutta osaamista on selvästikin pelissä ja jopa kertomisen halua. Varsinkin jälkimmäinen tuli nyt yllätyksenä.
Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto ohjasivat väljästi tulkitun mukaelman viulisti Heimo Haiton elämästä. Suomalainen ihmelapsi voitti 13-vuotiaana viulukilpailun Lontoossa, kierteli Yhdysvalloissa ja päätyi muun muassa Los Angelesin filharmonikkoihin.
Da Capo on kertomus elämästä, jossa jää iso kimpale elämättä. Oikea ihmelapsi, sittemmin arvostettu kapellimestari Jan Söderblom esittää nuorta Arto Arsia, jonka äiti myy ankaran opettajan Sergei Rippaksen kasvatettavaksi. Raimo Karppinen on aikuinen Arto, joka kipuilee yhtä putkea mennyttä elämäänsä Amerikassa.
Jotensakin ahtaat, hautovat tunnelmat sopivat juuri tämmöistä elämää kuvaamaan. Kai Sohlbergin kuvat hehkuvat hienosti, mutta maailmassa ne ovat kiinni yhtä vähän kuin Arto-parkakin. Da Capo kannatti tehdä jo siksi, että niin saatiin Tarmo Mannilta iso rooli talteen. Maestro Rippaksen roolissa suomalaisen teatterin muhkea persoonallisuus pujottaa henkisen talutushihnan kasvattinsa kaulaan. Rea Mauranen on Suvi, jonka Rippas kiskaisee mukaan ahtaaseen piirileikkiin. Viimeksi Da Capo on esitetty televisiossa vuonna 1989. (Suomi 1985)
Niskavuoren Aarne
"Tän talon naiset ei synnytä isättömiä lapsia!" jyrähtää vanhaemäntä ( Elsa Turakainen ) semmoisella volyymilla, että pitäisi sen Helsinkiin asti kuulua. Mutta ei: poika Aarne ( Tauno Palo ) se elelee pääkaupungissa Ilonan ( Rauni Ikäheimo ) kanssa samaan aikaan, kun ex-vaimo ( Hillevi Lagerstam ) värjöttelee kotipuolessa. Yhteenottoon käydään ohjaaja Edvin Laineen johdolla. (Suomi 1954)
Annatko anteeksi?
Diane Keaton ja Jennifer Jason Leigh esittävät kahden sukupolven naisia, joita kuolema on viistänyt läheltä. Parhaissa kohtauksissa pätevä näyttelijäkaksikko pelaa hienosti yhteen, mutta tasapaksu kerronta pilaa paljon. (USA 2002)
Rajaton
Monesti väitetään pokkana, että ihminen käyttää vain 10 prosenttia aivojensa kapasiteetista. Ei se ihan niin mene, mutta tähänkin elokuvaan siitä olettamuksesta saatiin oiva pohja.
Bradley Cooper esittää kirjailija Eddietä, joka luomisen tuskissaan pääsee nappaamaan aivoja boostaavan pillerin. Sitten mennään voimanhuuman ja arvattavien komplikaatioiden vuoristorataa. Nihilistinen viritys pidetään pinnassa, eikä maalissa tösäytetä mitään yksinkertaista pahan palkasta tai ahneen lopusta. (USA 2011)
Sparkle – sähköisiä suhteita
Shaun Evans on parikymppinen Sam, joka päätyy Lontoossa uran alkuun ja pr-pomo Sheilan ( Stockard Channing ) rakastajaksi. Sitten soma Kate ( Amanda Ryan ) ja vanhempi herra Vince ( Bob Hoskins ) ilmaantuvat sekoittamaan henkilökemioita. Kieltämättä ne kuplivat, kuten otsikkokin ilmoittaa. (Britannia 2007)
Piinaavat hetket
Michael Keaton tekee intensiivisen roolin sarjamurhaajana, joka voisi luuytimen luovuttajana pelastaa poliisin ( Andy Garcia ) pienen pojan hengen. (USA 1998)
Daylight – paniikki tunnelissa
Kun kallio rojahtaa niskaan, Sylvester Stallonen lihakset eivät riitä porukkaa pelastamaan. Siis tosielämässä. Rob Cohenin kiihkeässä katastrofijännärissä entinen Rambo kuitenkin rientää pelotta newyorkilaisen tunneliräjähdyksen pelastustöihin. (USA 1996)