Miksi Venäjän ja Lapin vastainen raja vuotaa? Tähän ei löytynyt vastausta Venäjän ja Suomen sisäministereiden tapaamisessa keskiviikkona, eikä sitä löydy todennäköisesti myöskään pääministereiden kohtaamisessa tänään.
Venäjän rajavalvonnasta ei vastaa sisä-, eikä pääministeri, vaan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB. Se on suoraan presidentti Vladimir Putin alainen. Vastauksia voisi löytyä häneltä.
Valistuneen arvauksen mukaan raja vuotaa, koska Venäjä haluaa sitä. Näkemystä puoltaa se, että tulijoita avustetaan sekä viranomais- että rikollistoimin. Suomen ja Venäjän välinen, hyvin toiminut valtiosopimus on lakannut yhtäkkiä toimimasta. Syitä muutokseen voidaan etsiä Krimin kriisistä ja sitä seuranneista, EU:n ja Yhdysvaltojen siunaamista pakotteista, joista talouskriisiin ajautunut itänaapuri haluaa eroon. Yksi keinoista on pyrkiä heikentämään EU:n yhtenäisyyttä.
Suomi käy parhaillaan – pakon edessä – kahdenkeskisiä neuvotteluja Venäjän kanssa, vaikka niitä tulisi käydä vain EU-tasolla. Entä, jos Venäjä tekee Suomelle tarjouksen, josta emme voi kieltäytyä? Tällainen tarjous voisi olla se, että Venäjä lupaa olla laajentamatta rajavuotoa ja palata tiukkaan rajavalvontaan, jos Suomi ryhtyy edesauttamaan Venäjän vastaisten pakotteiden purkamista EU:ssa.
Mitä Suomen pitää tässä tapauksessa tehdä? Suostua Venäjän vaatimuksiin vai pitää tiukasti kiinni yhdessä päätetyistä pakotteista silläkin uhalla, että päivittäisten itärajanylittäjien määrä nousee kymmenistä tuhansiin?
Suomi voi sulkea rajansa, mutta se ei ratkaise ongelmaa, ellemme irtisanoudu YK:n pakolaissopimuksesta. Sen mukaan jokaisen, rajalla turvapaikanhakijaksi ilmoittautuneen turvapaikantarve on selvitettävä.
Neuvostoliiton aikaan Suomi joutui usein taipumaan suuren ja mahtavan tahtoon. Jos ongelmia oli, niitä hyssyteltiin ja ne hoidettiin pois päiväjärjestyksessä poliittisissa takahuoneissa, joita myös suomettumiskabineteiksi kutsuttiin.
Tähän aikaan ei ole enää paluuta, mutta jotakin Suomen on pakko tehdä. Päättäjämme vakuuttavat käyvänsä itänaapurin johtajien kanssa avointa ja kiihkotonta, mutta suoraa keskustelua. Sitä pitää jatkaa sekä Venäjää että Euroopan Unionia kumartelematta.
Lisäksi vakavaan pohdintaan on otettava Suomenkin taloutta kurjistavien pakotteiden tulevaisuus, sillä on mahdollista, ettei Venäjä luovu – hyväksyimme sen tai emme – Krimistä koskaan.