Husin toimitusjohtajan Aki Lindénin mukaan hoitotakuun rajaa voidaan tiukentaa kuudesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Juuri mikään ei Lindénin mukaan muutu nykylainsäädännöstä, jos hoitotakuun raja pysyy kuudessa kuukaudessa.
Hallitus kertoi eilen sopineensa, että asiakassetelin velvoittavuus ei koske enää erikoissairaanhoitoa. Asiakasseteliä on kuitenkin tarjottava, jos potilas ei pääse maakunnan tarjoamaan erikoissairaanhoitoon hoitotakuun määräajassa, joka nyt on kuusi kuukautta.
– Taustalla on ollut ajatuksia siitä, että hoitotakuuta tiukennetaan kuudesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Sitä kai ei nyt ole missään papereissa. Sehän on totta, että nykyisen kuuden kuukauden rajan puitteissa ei mikään muutu, mutta olen ymmärtänyt, että siellä on käyty keskusteluja, että samassa yhteydessä hoitoonpääsyaikoja tiukennettaisiin, Lindén sanoi STT:lle.
Sisäministeri Paula Risikko (kok.) kertoo STT:lle esittäneensä tiukentamista, mutta siitä ei ole hänen mukaansa sovittu.
– Tällä saavutettaisiin julkisen toiminnan tehostumista ja ennen kaikkea hyötyä potilaalle, Risikko sanoo.
Risikon mielestä kuusi kuukautta on sairaalle ihmisille liian pitkä aika odottaa pääsyä esimerkiksi leikkaukseen.
– Ja kun vielä on tiedossa, ettei kaikki sairaanhoitopiirit pääse edes siihen.
Sairaanhoitopiirien johtajat tiukennuksen kannalla
Lindénin mukaan erikoissairaanhoidossa ollaan hyvin tyytyväisiä uusiin linjauksiin valinnanvapaudesta. Erityisesti siihen, että maakunnilta poistui pakko käyttää asiakasseteliä muutoin kuin silloin, kun se ei pysty noudattamaan hoitotakuuta.
Sairaanhoitopiirien johtajat esittävät valinnanvapausluonnosta koskevassa lausunnossaan, että "saatavuuden parantamiseksi lakiluonnokseen voi asiakassetelin antamista velvoittavaksi periaatteeksi liittää kiireettömän hoidon jonotusaikojen nykyisiä terveydenhuoltolain aikarajoja huomattavasti lyhyemmät aikarajat".
He eivät ota kantaa aikaan.