”Voi herratunaika, pottumaa on täynä sontahorsmaa!”
Äiti löi käsiä yhteen ja maino. Met tyttäret tulima äitiä vasthaan navetan taa. Met olima kerrashaan ylpeitä, met olima pärjänheet hyvin kotimiehinä. Hoitanheet kaikki asiat ilman äitiä. Mutta se pottumaa!
Mie olen taasen muistelu äitin ensimäistä lommaa, pottumaata äestäessä.
Oohaan siittä lähemäksi seittemänkymmentä vuotta aikaa.