Hallitus on linjannut äärimmäisen kovan ilmastotavoitteen verrattuna muihin kansakuntiin. Fossiilisista polttoaineista pyritään pakkomielteisesti eroon, olivat vaihtoehdot kuinka huonoja ja kalliita tahansa. Eikä tämäkään riitä, halutaan olla parempia ja Suomi hiilineutraaliksi 2035 mennessä Ruotsia ja EU:ia nopeammin.
Hallituksen kunnianhimon seurauksena saamme kuulla koronan lisäksi kovia suunnitelmia päästöjen pienentämiseksi verotusta lisäämällä. Mikä riittää? Mitä tiukemmat ilmastotavoitteet, sitä enemmän joudumme tinkimään elintasosta. Mistään emme saa kasvua, joka tämän muuksi muuttaa.
Hiilen kulutus on lähtenyt kasvuun myös Euroopassa. Saksa ei hyväksy jarrutteluja Venäjältä tulevalle kaasuputkelle.