Historiaa yritetään kirjoittaa uusiksi

Äskettäin televisiossa esitetty Ikitie-elokuva oli vavahduttava katsomiskokemus sellaisellekin, joka luuli jo tietävänsä asiasta riittävästi. Filmin puhuttelevuus liittyi paitsi keskeisten henkilöhahmojen vilpittömyyden tuntuun, myös aiheen karun realistiseen kuvaukseen. Suorastaan raastavasti joutui seuraamaan, kuinka pienet ihmiset jauhautuvat avuttomina historian suurten rattaiden alle.

Tässä tapauksessa jauhavana rattaana toimi Stalinin 1937-38 masinoima Itä-Karjalan suomalaisväestön joukkotuhoaminen. Mielettömäksi asian teki se, että useimmat teloitetut olivat Amerikasta varta vasten Itä-Karjalaan siirtyneitä suomalaisia, jotka innolla rakensivat uutta sosialistista yhteisöä. Tommi Korpelan esittämän Jussi Ketolan karuna kohtalona oli tulla väärinymmärretyksi niin synnyinmaassaan Suomessa kuin väkisin hänelle tarjoillussa uudessa kodissa rajan takana. Hannu-Pekka Björkmanin esittämä Kallonen tarjoaa malliesimerkin sokeasti ylempiään tottelevasta, sadismiin taipuvasta GPU-upseerista. "Näin täällä sosialismia rakennetaan", oli hänen kyyninen lausumansa teloitushautojen äärellä.