Hel­sin­gin Sa­ta­maan virtaa tu­ris­te­ja Kau­ko­idäs­tä – vapaa liik­ku­vuus EU:ssa tuo lai­va­lii­ken­tee­seen kan­sain­vä­lis­tä rahaa

Helsingin Satama nousi Euroopan suurimmaksi matkustajasatamaksi viime vuonna. Kiitos kuuluu Tallinna-reitille ja yhä kasvavalle Kaukoidän liikenteelle.

Lisääntyneet Kaukoidän lentoyhteydet Suomeen ovat tuoneet turisteja myös matkustajalaivoille. EU-maiden välinen vapaa liikkuvuus hyödyttää satamia.

–Kun Kaukoidästä tullaan Helsinkiin, halutaan myös muihin kohteisiin. Se on aika määrätietoista turismia. Voidaan käydä Tallinnassa ja Tukholmassa saman reissun aikana, sanoo Helsingin Sataman matkustajasatamien johtaja Kari Noroviita.

Ulkomaalaisissa laivamatkustajissa kasvavia ryhmiä ovat etenkin Kiinasta, Japanista ja Etelä-Koreasta saapuvat turistit, Noroviita kertoo.

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n toteuttaman rajatutkimuksen mukaan Helsingin sataman kautta poistuneet ulkomaalaiset käyttivät keskimäärin 235 euroa per henkilö vieraillessaan Suomessa Vuonna 2016.

Eniten rahaa käyttivät kiinalaiset, jotka kuluttivat 587 euroa per henkilö.

Raportissa on tarkasteltu Helsingin sataman kautta Suomesta vuonna 2016 poistuneita ulkomaalaisia matkailijoita.

Visit Finlandin tuoreesta matkailijatutkimuksesta puolestaan selviää, että kiinalaiset turistit ovat hyödyttäneet satamien lisäksi myös muuta matkailualaa: vuonna 2017 kiinalaiset turistit käyttivät Suomessa 1 262 euroa matkaa kohden.

Yhteensä ulkomaalaiset turistit toivat Suomeen viime vuonna 2,60 miljardia euroa. Se on lähes 500 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2016.

Euroopan suurimman matkustajasataman eli Helsingin Sataman, kansainvälisesti Port of Helsingin, muodostavat viisi pääkaupunkimme satamaa ja kuusi terminaalia. Niiden kautta kulki viime vuonna 12,3 miljoonaa matkustajaa.

Katajanokan ja Olympiaterminaalin kautta on säännöllinen yhteys Tukholmaan, ja vuonna 2017 Tukholman ja Helsingin välillä liikkui 2,3 miljoonaa matkustajaa.

Vuosaaren Hansaterminaalista taas kulkee matkustaja- ja rahtiliikenne Saksan Travemündeen. Eteläsataman Makasiiniterminaalista pääsee pika-aluksilla Tallinnaan ainoastaan avovesikaudella.

Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevat Länsiterminaalit 1 ja 2 ovat puolestaan osa Länsisataman satama-aluetta, josta liikennöidään Pietariin ja Tallinnaan.

Pietariin pääsee ykkösterminaalin kautta noin kahdesti päivässä ja Tallinnaan kakkosterminaalin kautta kahden tunnin välein.

Vaikka Pietarista ei ole Tallinnan kilpailijaksi, kaupungissa on Kari Noroviidan mukaan potentiaalia.

–Pietari on hyvän etäisyyden päässä, ja laivamatkalla voi kulkea viisumivapaasti toisin kuin esimerkiksi junalla.

Keväällä 2017 valmistunut Länsiterminaali 2 rakennettiin nimenomaan helpottamaan Helsingin ja Tallinnan välistä liikennettä – ja sitä todella on riittänyt.

Noroviidan mukaan Helsingin ja Tallinnan väliä reissaa 9 miljoonaa matkustajaa vuosittain.

–Alueesta on muodostunut kaksoiskaupunki. Lahden yli käydään paljon töissä ja opiskelemassa. Se iänikuinen mielikuva kaljarallista on aikalailla vanhentunut.

Fakta

Viisi satamaa, kuusi terminaalia

Helsinki nousi vuonna 2017 Euroopan vilkkaimmaksi matkustajasatamaksi. Sen kautta kulki vuodessa 12,3 miljoonaa matkustajaa.

Euroopan suurin satama, eli Helsingin Satama, muodostuu yhteensä viidestä satamasta ja kuudesta terminaalista: Katajanokka, Olympiaterminaali, Makasiiniterminaali, Länsisatama 1 ja 2 sekä Vuosaaren Hansaterminaali.

Sataman kautta kulkee aluksia Tallinnaan, Tukholmaan, Pietariin ja Saksaan. Vuonna 2017 Tallinnan ja Helsingin välillä kulki 9 miljoonaa matkustajaa ja Tukholman ja Helsingin välillä 2,3 miljoonaa matkustajaa.

Lisäksi Helsingissä vieraili 266 aluksella vuoden aikana 478 000 kansainvälistä risteilymatkustajaa.

Vuonna 2016 tehdyn rajatutkimuksen mukaan matkustajista 62 prosenttia oli suomalaisia ja 38 prosenttia ulkomaalaisia.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä